Suomen 16-vuotiaille pojille avaustappio Olympiafestivaaleilla
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi ensimmäisen pelinsä Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla, kun Italia oli suomalaisia vahvempi loppulukemin 77-73 (33-36). Jo eilen alkulohkonsa kärkisijan varmistanut Suomi kohtaa huomenna perjantaina EYOF-kisojen välierissä Liettuan.
Ensimmäisen puoliajan Sudenpennut pysyi kärryillä, mutta Italia repi eroa viemällä kolmannen neljänneksen 27-13. Sinnikäs Suomi kiri pahimmillaan 15 pisteen eron tasoihin 72-72, kun peliaikaa oli jäljellä enää vajaat kaksi minuuttia, mutta Italia nappasi kolmosen myötä johtoaseman takaisin itselleen. Vaikka Suomella oli mahdollisuudet vetää ero vielä tasoihin jatkoajalle, niin vapaaheitot kolisivat raudoissa ja Italia pääsi juhlimaan 77-73-voittoa.
– Italia pelasi heidän omalla osaamisalueellaan ja me emme löytäneet joukkueena koko pelin kestävää puolustuspelaamisen tasoa. Kaikki kunnia Italialle. He pelasivat hyvin ja ansaitsivat voiton, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi Koripalloliiton sivuilla.
Suomelta kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät Mustapha Amzil (11/9), Santeri Makkonen (11/4) ja Perttu Blomgren (11/6/3 syöttöä/3 riistoa).
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa