Suomen 16-vuotiaat tytöt taipuivat Saksalle
Kuva: Juha Tamminen
16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi taipui viimeisessä ottelussaan Saksalle 42-63 (18-35). Tappion vuoksi Suomi sijoittui turnauksessa kymmenenneksi.
Ensimmäisen neljänneksen Sudenpennut pysyi kyydissä, mutta Saksa vei toisen neljänneksen 7-17 ja nousi selkeästi keulille. Suomelta ei enää löytynyt paukkuja voittotaisteluun.
– Emme olleet valmiita pelaamaan ja siitä kannan vastuun mitä. Meillä oli ilmapallo tyhjänä ja minä sallin sen tapahtua, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä sanoo Koripalloliiton sivuilla.
Suomelta ainoana yli kymmenen pisteen pääsi Klaara Mekkonen (10/3), joka pelasi yhden uransa parhaista otteluista maajoukkueessa.
Kokonaisuudessaan Suomi sijoittui kymmenenneksi ja säilytti A-divisioonapaikkansa myös ensi kesäksi.
– Kun me teemme yhdessä asioita parhaalla kokoonpanolla, parhaalla mahdollisella valmistautumisella ja pelaamme vahvuuksiemme kautta, niin pystymme kilpailemaan kenen tahansa kanssa voitosta, Räikkä huomauttaa.
– Iso kiitos staffin jäsenille, jotka itseään säästämättä pitivät huolen, että joukkueen peli paranee läpi kesän. Erityiskiitos myös pelaajien vanhemmille, jotka oli saapunut kannustamaan. Heistä oli oikeasti hyötyä koko joukkueelle, Räikkä toteaa.
Suomen turnauksen parhaimmistoon kuuluivat Henna Sandvik (13,4) ja Kati Ollilainen (13,2), jotka molemmat sijoittuivat pistekeskiarvoissa turnauksen kymmenen parhaan joukkoon.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Alle 15-vuotiaat valittu maajoukkueleireille
- Nuorten maajoukkuevalmentajat nimetty vuodelle 2024
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Ahoselta vahva esitys – Kolossos lähellä jymypaukkua!
- Anissa Poundsin kausi päättyi Iso-Britannian Superleaguessa välieriin
- Erik Sajantila siirtyy Hollantiin
- Korisliigan viime kauden finalistit etenivät helposti välieriin
- Lilli Onnela vahvassa vireessä Italiassa