Suomen 16-vuotiaat pojat kukistivat Itävallan
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue selätti B-divisioonan EM-kisoissa Itävallan 78-47 (31-22). Sudenpennut on voittanut molemmat kahdesta alkulohkon ottelustaan.
Suomen aggressiivinen puolustus puri syvälle Itävallan lihaan ensimmäisen puoliajan, ja kolmannella neljänneksellä haukkaus sai palkintonsa, kun Itävalta jäi taakse Sudenpentujen viedessä 28-12.
– Ottelun alla oli tummia pilviä kun eilen ja tänään tapahtui pieniä ja yksi todennäköisesti isokin loukkaantuminen. Jokainen oli siis vähän eri roolissa kuin normaalisti ja se yleensä lisää sekaannusta pelin rytmiin. Joukkue reagoi haastavaan tilanteeseen hyvin. Suomen päävalmentaja Ville Neva aloitti Koripalloliiton sivuilla.
– Ennakkotiedot kertoivat, että Itävalta voi olla vaikeuksissa, jos teemme pelistä meidän näköisen eli viemme sen koko kentälle. Tässä kävi nyt vähän niin, että ensimmäisellä puoliajalla väsytettiin, ja toisella tiputettiin kyydistä, juoksemalla kenttää. Hoidettiin työt niin kuin kuuluukin.
Suomi sai pisteitä laajalta rintamalta, kun viisi pelaajaa ylsi kaksinumeroisille pistelukemille: Ville Tolonen (15/2), Miro Little (15/1/3 syöttöä), Eric Chime (13/4), Joona Heinonen (13/9/3 syöttöä) ja Aku-Petteri Kuusinen (10/5/3 syöttöä).
Suomen alkulohkon pelit jatkuvat lauantaina 10.8. kello 14:45 Suomen aikaa, kun vastaan tulee Belgia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät PM-turnauksen voittoon
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Anni Mäkitalo juhli sarjakärjen kaatoa Saksassa