Suomalaisvalmentaja Anton Mirolyboville huippupesti Itävallan kärkiseuraan

Viime kaudella Luxemburgissa US Basket Racingia valmentanut Anton Mirolybov on solminut vuoden mittaisen päävalmentajasopimuksen Itävallan tuoreen hopeamitalistin, Swans Gmundenin kanssa.
41-vuotias Mirolybov on valmentanut edelliset kolme vuotta ulkomailla. Kahden Saksassa ja yhden Luxemburgissa vietetyn kauden jälkeen on edessä uusi ilmansuunta, kun ensi kaudella Mirolybov valmentaa Itävallassa.
Edellisen kerran Mirolybov valmensi Suomessa KTP-Basketia vuosina 2014-16. KTP saavutti Mirolybovin alaisuudessa pronssia kauden 2014-15 pääteeksi. Kesällä 2016 Mirolybov valmensi Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkuetta EM-kotikisoissa. Mirolybov toimi naisten maajoukkueen päävalmentajana 2011-14.
Kokenut Mirolybov odottaa innoissaan uutta haastettaan.
– Olen odotellut tämänkaltaista haastetta pitkään ja olen tästä mahdollisuudesta todella innostunut. Itävallan liiga on hyvä sarja. Uudella työnantajalla Gmundenilla on sarjan kärkipään budjetti ja kaksi edellistä kautta on päättynyt hopeaan. Organisaatiolla on kova hinku saavuttaa ensimmäinen kultamitali kauden 2011 jälkeen, Mirolybov avasi Koripalloliiton sivuilla.
– Meillä on ollut lukemattomia vaihtoehtoja viimeisen neljän viikon aikana ja olen vakuuttunut siitä, että olemme löytäneet haluamamme. Antonilla on paljon kokemusta ja hän on tunnettu erittäin hyvästä henkilökohtaisesta työstään pelaajien kanssa, kommentoi joukkueen GM Leiter Richard Poiger Swans Gmundenin sivuilla.
Itävallan sarjan lisäksi Gmunden pelaa ensi kaudella kansainvälisiä otteluita, kun se osallistuu Alpe Adria Cupiin. Sarjassa pelaa joukkueita Itävallan lisäksi Kroatiasta, Tšekistä, Unkarista, Puolasta, Slovakiasta ja Sloveniasta.
Viime kausi oli Mirolyboville haastava Luxemburgissa, nyt edessä on uudenlainen haaste.
– Koripallotasollisesti viime kausi oli heikohko. Itävallan sarja on rinnastettavissa Saksan Pro A:han. Ensi kausi tulee olemaan minulle näyteikkuna tulevaisuuttani ajatellen. Tavoitteena on olla seurassa pidempään kuin vuoden – myös edelliset valmentajat ovat toimineet seurassa pitkään. On hienoa päästä tekemään töitä todellisessa ammattiorganisaatiossa.
– Sarjassa on kolme-neljä hyvää joukkuetta, ja peli on lähempänä saksalaista kuin suomalaista koripalloa. Sarjassa pelataan fyysistä, muttei niin taktista koripalloa. Tavoitteena on viedä joukkueen pelaamista hieman organisoidumpaan suuntaan, Mirolybov kommentoi.
Päävalmentajatehtävää haki yli 140 hakijaa. Mirolybov on valmentanut Keski-Euroopassa ensimmäisen kerran jo vuonna 2005, kun hän toimi Mitteldeutscherissa Ari Tammivaaran apuvalmentajana.
– Totta kai minua auttaa se, että keskieurooppalainen kulttuuri on minulle tuttua. Olen kiitollinen seuralle valinnasta. Kävin seurassa haastatteluissa juhannuksen tienoilla ja vakuutuin näkemästäni. Kaikesta huomasi, että kyseessä on ammattimainen organisaatio, joten olen erittäin otettu heidän päätöksestään valita minut seuran päävalmentajaksi, Petteri Koposen koripalloleiriltä tavoitettu Mirolybov päätti.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Reyer Venezian Awak Kuier kuritti entistä seuraansa
- Koripallomaajoukkueille uusi yhteistyökumppani
- Koripallo esillä Urheilugaalan ehdokkuuksissa
- Lotta-Maj Lahtinen: ”Maajoukkueikkunasta jäi ihan sairaan positiiviset tunnelmat”
- Alexander Madsen liekeissä Mestarien liigassa
- NCAA:n suomalaisjoukkue Texas Tech voittoputkessa
- Jussi Laaksolle avausvoitto Saksassa
- Miro Littlen Baylor jatkaa voittamattomana
- Severi Kaukiainen vaihtaa BC Kalev/Cramon paitaan
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball jatkaa vahvasti
- Koripallomaajoukkueille uusi yhteistyökumppani
- Alexander Madsen liekeissä Mestarien liigassa
- Koripallo esillä Urheilugaalan ehdokkuuksissa
- NCAA:n suomalaisjoukkue Texas Tech voittoputkessa
- Jussi Laaksolle avausvoitto Saksassa
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Miro Littlen Baylor jatkaa voittamattomana
- Lotta-Maj Lahtinen: ”Maajoukkueikkunasta jäi ihan sairaan positiiviset tunnelmat”
- Severi Kaukiainen vaihtaa BC Kalev/Cramon paitaan
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball jatkaa vahvasti