Suomalaistalentti pääsi huippuleirille
Kuva: Getty Images
Sunnuntaina Latviassa käynnistyneelle leirille valittiin vuonna 2002 syntyneiden ikäluokasta 64 pelaajaa kaikkiaan 26 Euroopan eri maasta.
Euroopan kovimpia tulevaisuuden lupauksia leirillä ohjeistaa tutut nimet NBA-maailmasta kirkkaimpana tähtenään latvialainen supertähti Kristaps Porzingis. Mukana ovat lisäksi muun muassa isäntämaan NBA-pelaajista Dairis Bertans, Davis Bertans ja Rodions Kurucs sekä entiset WNBA-pelaajat Anete Jekabsone ja Raffaella Masciadri.
Ohjaajien joukkoon lukeutuu myös Dallas Mavericksin päävalmentaja Rick Carlisle, joka johdatti seuran NBA-mestaruuteen kesällä 2011. Valmennustiimiin kuuluu myös pelaajauransa päättänyt argentiinalainen huipputakamies Pablo Prigioni, joka toimii nykyään Minnesota Timberwolvesin apuvalmentajana.
Riiassa järjestettävällä nelipäiväisellä lierillä on monipuolinen ohjelma. Pelaajat ottavat muun muassa osaa taito- ja heittoharjoitteluun sekä 5vs5-pelihin. Leirillä järjestetään seminaareja, jossa keskitytään huippu-urheilijana elämiseen ja kommunikointi- sekä johtamistaitoihin.
197-senttinen Wartti Basketin kasvatti Max Besselink edusti päättyneellä kaudella Helsingin NMKY:tä niin miesten I divisioona A:ssa, 19-vuotiaiden SM-sarjassa kuin 17-vuotiaiden SM-sarjassa.
Latviassa tänä vuonna järjestettävä leiri on järjestyksessään 18. BWB-leiri. Besselink on ainoa pohjoismaalainen pelaaja poikien joukkueessa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Utah Jazzin valmentajalla uskoa Lauri Markkaseen
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Suomalaiskaksikon kausi päättyi pettymykseen Saksassa
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia
- Elias Valtonen takaisin tositoimissa
- Awak Kuier tekee paluuta WNBA-kentille
- Utah Jazz katkaisi pitkän tappioputkensa Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesin kustannuksella
- Mika Haakana on tehnyt hyvää työtä Kiinassa