Sudenpennuilla vahva päivä PM-turnauksessa

Suomen nuorisomaajoukkueet aloittivat viisipäiväiset Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä päihittämällä Islannin neljästi.
Ensimmäisen päivän kynsienjärsijän tarjosi Suomen ja Islannin 18-vuotiaiden poikien maajoukkueiden välinen ottelu. Islanti oli läpi ensimmäisen puoliajan niskan päällä, mutta kolmannella neljänneksellä Suomen moottori lähti jylläämään ja johtoasema siirtyi suomalaisille.
– Kolmas neljännes oli sitä korista, mitä haluamme pelata. Siinä kohtaa olimme aktiivisia, uskalsimme olla rohkeita, painostimme palloa ja hyökkäsimme korille, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski sanoo Koripalloliiton sivuilla.
Jos jostain islantilaiset ovat tunnettuja, niin sitkeydestään. Vaikka Suomen johto venyi jo yli kymmeneen, niin Islanti nipisti eron viimeisillä minuuteilla tasoihin 69-69. Suomen sankariksi nousi Ville Tahvanainen, joka tarjoili ensin namupassin Mikael Jantuselle korin alle, ja hetkeä myöhemmin viimeisteli loppulukemat kylmäpäisellä kolmosellaan 69-74 (33-30).
– Neljännellä neljänneksellä jäädyimme, mutta saimme arvokkaiden korien kautta voiton. Se oli nihkeä voitto, mutta voitto kuitenkin.
Tahvanaisen kokonaissaldo Islantia vastaan oli 10 pistettä, 3 levypalloa ja 3 syöttöä. Aleksi Liukko debytoi maajoukkueessa 4 pisteen, 3 levypallon ja kahden torjunnan arvoisesti. Erik Waxlax (2/3) johti peliä 7 syötöllään ja Jantunen runnoi miehekkään tuplatuplan 15 pistettä ja 11 levypalloa. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös Andre Gustavson (17/5) ja Miika Heinonen (14/8).
– Kaiken kaikkiaan meillä on tietysti paljon parannettavaa, mutta niin pitääkin olla, Lohikoski kiteyttää.
Maanantain muissa otteluissa alle 18-vuotiaat tytöt voittivat Islannin 79-60, alle 16-vuotiaat pojat 83-75 ja alle 16-vuotiaat tytöt 85-35.
Lähde: Basket.fi
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Koripallon EM-kotikisoihin myyty jo hurja määrä lippuja
- Lauri Markkasen katse jo Susijengin kesässä
- Mikael Jantunen johdatti Paris Basketballin Euroliigan pudotuspeleihin
- Topias Palmi hyvässä vireessä Italiassa
- Lauri Markkasen Utah Jazz jäi NBA:n jumboksi
- Severi Kaukiainen nappasi pronssia Viron-Latvian liigassa
- Mikael Jantunen Paris Basketballin pistekärki Euroliigan runkosarjan päätöskierroksella
- Utah Jazz sai kamalan putkensa poikki – Lauri Markkanen parantelee yhä polveaan
- Petteri Koponen jatkaa New Zealand Breakersissa
- Awak Kuierin Reyer Venezia eteni vakuuttavasti välieriin