Sasu Salinilta jälleen vahva esitys
Sasu Salin oli alkuviikon Susijengi-onnistuja eurokentillä, kun hän pelasi jälleen vahvasti Teneriffan palatessa voittojen tielle Mestarien liigassa.
Salin heitti 12 pistettä Teneriffan voittaessa Mihailo Pavicevicin valmentaman Mornar Barin kotikentällään selvästi 91-61 (54-30). Salinin tilastoihin kirjattiin myös yksi levypallo, yksi syöttö ja yksi riisto. Teneriffa johtaa C-lohkoa yhdeksän ottelun jälkeen, kun sillä on tilillä kahdeksan voittoa.
Samassa lohkossa Alexander Madsenin VEF Riika koki kahdeksannen peräkkäisen tappionsa hävittyään Peristerille 64-71 (30-44). Madsen jäi pisteittä reilussa kahdeksassa minuutissa, mutta nappasi kolme levypalloa, antoi syötön ja torjui vastustajan heiton kertaalleen. Riika on lohkossa viimeisenä.
Euroliigassa Petteri Koposen Bayern München voitti saksalaisjoukkueiden välienselvittelyssä ALBA Berliinin jatkoajan jälkeen 77-76, 72-72 (30-28). Bayern Münchenin sankari oli Maodo Lo, joka ensin upotti varsinaisen peliajan loppusekunneilla tasoittavan kolmen pisteen heiton sisään ja jatkoajalla nosti vapaaheittoviivalta Bayernin voittoon.
Koposen tilastoihin merkittiin kaksi levypalloa. Voitto oli Bayernille kauden kuudes ja tappioita on tilillä kahdeksan.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot