Sasu Salin juhli voittoa Real Madridista – Wilson pääsi paukuttamaan henkseleitään Koposelle

Espanjan liigassa nähtiin suomalaisittain mielenkiintoisia otteluita sunnuntaina, kun Sasu Salinin Gran Canaria kaatoi vieraskentällä Real Madridin ja Jamar Wilsonin Estudiantes nousi voittoon Petteri Koposen Barcelonasta.
Estudiantes isännöi Barcelonaan ja katalonialaiset näyttivät jo karkaavan Koposen johdolla voittoon, kun Barcelona johti peliä päätösneljänneksellä parhaimmillaan 13 pisteellä. Estudiantes nousi kuitenkin sillasta ja pakotti ottelun jatkoajalle ja lopulta madridilaiset ottivat arvokkaan 83-81 (74-74, 33-34)-voiton. Wilson myönsi Koposen päihittämisen maistuneen.
– Juttelimme lauantaina kesän maajoukkueaikataulusta ja hän kuittasi minulle vitsinä, että minullahan on toukokuu vapaana, kun emme selviä pudotuspeleihin. Tästä voitosta sain siihen ihan kivan kuittauksen, Wilson naureskeli Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
Koponen oli jälleen Barcelonan tehomiehiä tilastoiden 30 minuutissa 15 pistettä, viisi levypalloa, kuusi syöttöä ja riiston. Pienen loukkaantumisen jälkeen pelikentille palanneelle Wilsonille kertyi 22 minuutissa viisi pistettä, kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja riisto.
– Loukkaantuminen ei enää vaivannut ja olin täydessä kunnossa. Heitin vain todella huonosti, mutta onneksi tämä on joukkuelaji. Tästä voi nauttia hetken aikaa ja sitten palataankin taas harjoituksiin, Wilson totesi.
Voitolla Estudiantes piti pudotuspelihaaveensa edelleen elossa ja on sarjassa nyt kymmenentenä kahden voiton päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Barcelona on sarjassa viidentenä, mutta sillä on tasaisessa sarjassa matkaa kärkipaikkaan vain kaksi voittoa ja se on pelannut pelin vähemmän kuin kärkijoukkue Teneriffa.
Salinin Gran Canaria haki komean 93-81 (44-33)-vierasvoiton Real Madridista. Gran Canarian voitto suurseurasta oli harvinaista herkkua, sillä edellisen kerran laspalmaslaiset ottivat Real Madridin päänahan vuonna 2010. Salin keräsi kymmenessä minuutissa viisi pistettä, yhden syötön ja yhden riiston. Voitolla Gran Canaria nosti itsensä lähemmäs kärkitaistelua ollen sarjassa seitsemäs, mutta pudotuspelien kotietuun on matkaa vain kahden voiton verran.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Lassi Tuovi apuvalmentajaksi Euroliiga-joukkue Virtus Bolognaan
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa