Saksa pöllytti taas Suomen 16-vuotiaita poikia

Jo perjantaina selkein lukemin Saksalle Berliinissä hävinnyt Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi toistamiseen isännille 96-35 (59-16).
– Tämän päivän peli ei tarjonnut kovin montaa ilonaihetta. Ehkä kokemusta sitäkin enemmän, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen sanoo Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Kesän kokonaisuutta ajattelen saimme hyvää harjoitusta prässin murtamisesta ja pelien käynnistämisestä aggressiivista puolustusta vastaan.
Suomelta korkeimman pistemäärän heitti Lauri Hänninen, joka sai kokoon 17 pistettä ja neljä levypalloa.
Sudenpennut hävisi molemmat Berliinissä pelatut ottelut selvin numeroin, mutta mahdollisuus turkinpesuun on ensi maanantaina ja tiistaina Dubrovnikissa pelattavissa Kroatia-otteluissa.
– Joskus elämässä kohtaa asioita, jotka eivät ole suoraan omassa vaikutuspiirissäsi. Kaikkiin tapahtumiin ei voi vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Omasta suhtautumisestaan ja ajatuksista tapahtumiin kuitenkin on aina vastuussa sekä niiden synnyttämistä teoista. Uskon ja toivon, että näiden kahden Saksa-maaottelun synnyttämät tunteet ja ajatukset konkretisoituvat meidän poikien harjoittelussa tulevina vuosina, Koskelainen virkkoo.
– Tämän kesän osalta elämme rakennusvaihetta, jossa valmistaudumme B-divisioonan EM-kisoihin elokuussa. Rakentaminen on joskus hankalaa ja vaikeuksien sävyttämää. Jos tämä olisi helppoa, sitä tekisivät kaikki.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Belgia-ottelun liput myyntiin
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Näin voit hankkia liput MM-kisoihin
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”