Puolan valmentaja kehui suomalaisyleisöä: ”Hieno koripalloympäristö”
Kuva: Getty Images
Puolan koripallomaajoukkue koki tappion Susijengille sunnuntaina Helsingin Hartwall Arenalla. Peli ratkesi vasta jatkoajan toisessa erässä.
Puolalaisten päävalmentaja Mike Taylor ei ollut turhan ankeana pelin jälkeen, vaikka tappio tulikin 87-90.
– Tänään oli fantastinen koripallo-ottelu. Haluan onnitella valmentaja (Henrik) Dettmannia ja Suomen joukkuetta. Upea yleisö täällä Helsingissä. Hieno koripalloympäristö, Taylor kiitteli.
Hän oli tyytyväinen suojattiensa esitykseen, vaikka tappio tulikin.
– En voisi olla ylpeämpi joukkueestamme. Toivuimme heikosta alusta ja taistelimme todella. Olimme tilanteessa, jossa olisimme voineet voittaa. Tilaisuus oli, mutta valitettavasti hävisimme.
-Haluan kuitenkin korostaa joukkuehenkeä, sydäntä ja taistelua kavereiltamme. Täytyy jatkaa taistelua ja työntekoa ja toivottavasti pelit päättyvät paremmin Ranskaa ja Kreikkaa vastaan.
– Suomi on hyvä joukkue. Heillä on luonnonlahjakkuuksia, kuten (Lauri) Markkanen. Meillä oli tilaisuutemme, mutta emme saaneet niistä sisään. Täytyy antaa Suomelle tunnustusta.
Markkanen oli Suomen sankari sunnuntaina. 20-vuotias lahjakkuus heitti 27 pistettä ja oli ottelun tehokkain pelaaja.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle