Pirkka Street Basket liikutti tällä kertaa Kouvolassa
Kuva: Juha Tamminen
Kouvolan urheilupuisto täyttyi tiistaina innokkaista alakoululaisista, jotka olivat tulleet viettämään vuoden hauskinta koulupäivää katukoriksen parissa. Mukana tapahtumassa oli kaikkiaan noin 200 alakoululaista. Ilahduttavaa oli huomata, että ainakin puolet heistä saapui tapahtumaa pyörillä. Oppilaiden liikunnallinen päivä piti katukoriksen lisäksi siis sisällään myös pyöräilyä ja monen osalta myös tanssia ja temppuilua.
Peleissä oli rehti tunnelma ja palloa pomputettiin selkeästi hymyssä suin. Sotamursujen ja Koriskingien välisessä ottelussa joukkueet kävivät pelin lomassa sääntöjä vielä yhdessä läpi, jotta kaikkien oli mukavaa pelata.
– Mä syötän sulle ja sä katot et sun joukkue on valmiina ja sit syötät pallon mulle ja peli jatkuu, ohjeisti Sotamursut joukkueen pelaaja vastustajia rehdillä asenteella.
Kouvolan Pirkka Street Basket -tapahtuma järjestettiin jälleen tuttuun tapaan yhteistyössä Kouvolan Kouvojen ja K-Supermarket Valtarin kanssa. Mukana talkootöissä oli paljon aktiivisia Kouvojen junioreita, jotka toimivat kentänvalvojina ja pääsivät myös itse viettämään vuoden hauskinta koulupäivää.
Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elsa Lemmilä liekeissä NCAA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taipui Unkarin turnauksen finaalissa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa voittokulkuaan
- Lauri Markkanen taas poissa pelistä
- Miro Little vahvassa syöttövireessä NCAA:ssa
- Lauri Markkaselle 18 pinnaa tappio-ottelussa
- Edon Maxhuni loisti Gravelines-Dunkerquen voitossa
- Sasu Salin pääsi juhlimaan Copa Españan voittoa
- Tuttua tarinaa Lauri Markkasesta
- Suomen MU16-joukkue nimetty kansainväliseen kutsuturnaukseen Unkarissa