Petteri Koponen ihailee Susijengin konkarin viileyttä

Suomi taisteli tiistaina upean voiton Kreikasta. Toisella puoliajalla suuri johto kaventui muutamaan pisteeseen ja silloin parketilla tarvittiin konkarin viileyttä.
Susijengi pääsi päätösneljännekselle 15 pisteen johdossa, mutta Kreikka ajoi eron pienimmillään neljään pisteeseen.
– Aika hyvä peli meiltä taas. Tultiin hyvällä energialla kopista. Kreikka ei ole missään nimessä huono joukkue. Niillä on ollut vaikeaa pelin alussa, mutta sitten ne ovat tulleet aina takaisin. Mutta loistavat 40 minuuttia kyllä meiltä. Sitten Rannikko tuli ja pisti homman jäihin. Näytti kokemuksensa, Petteri Koponen kehuu.
– Koitettiin kierrättää lyhyemmillä vaihdoilla. Teemu näytti arvonsa lopussa. Rauhoitti peliä. Kreikka tuli lähelle, mutta ei niin lähelle, että olisi pystynyt taistelemaan voitosta.
Konkari Rannikon ohella joukkueen uusi mies Carl Lindbom pääsi ensi kertaa irti ja isku huikean donkin.
– Ihan uskomaton. Yksi kolmonen ja sitten vielä donkki. Vitsailin Callelle puoliajalla, että helppo on tulla, kun on huilannut neljä päivää. Tuoreilla jaloilla voi painaa tuollaisia donkkejakin. Mutta uskomaton suoritus Callelta ja kertoo tästä joukkueestakin, että tulee uusia pelaajia, jotka tuo energiaa. Calle on pelannut koko kesän hyvin ja tänään näytti arvonsa, Koponen ylistää.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- Elias Valtonen piti Granadan haaveet sarjapaikasta elossa
- Aatu Kivimäki jatkaa Patrioti Levicessa