Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen oli Utahin toiseksi paras pistemies 16 pisteellä, kun Utah nappasi toisen peräkkäisen voittonsa.

Kivenkovassa Pac-12-konferenssissa Utah pelasi pitkään tasaisesti Washington Statea vastaan, mutt Utes karkasi toisen puoliajan paremmalla puolella kymmenen pisteen johtoon, joka säilyi loppunumeroihin 64-76 (25-37) asti.

Jantunen oli kovassa vedossa pelaten vaihtopenkiltä 29 minuuttia, joiden aikana syntyi 16 pistettä, viisi levypalloa ja kolme syöttöä. Pelitilanneheittonsa suomalainen upotti vakuuttavasti 7/9 ja vapaaheittonsa 2/2.

Utah on voittanut nyt kaksi edellistä otteluaan, mitä ennen he hävisivät neljä peräkkäistä.

Southeastern-konferenssissa Olivier Nkamhoua ja Tennessee saivat valtakunnallisesti kolmanneksi rankatun Kansasin, joka osoittautui liian kovaksi numeroin 68-74 (30-27). Nkamhoua pelasi yhdeksän minuuttia keräten yhden syötön ja torjunnan, mutta jääden pisteittä.

Atlantic 10 -konferenssissa Andre Gustavsonin edustama Richmond kärsi 87-79 (40-32) -tappion Daytonille. Aloitusviisikossa ollut Gustavson jäi pisteittä 26 minuutissa keräten tilastoriviinsä kolme levypalloa, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa.

Tuukka Jaakkola ja Cal Poly hävisivät kolmannen peräkkäisen pelinsä, kun UC Irvine karkasi loppumetreillä 67-74 (35-38) -voittoon. Jaakkola väänsi viisikossa kuusi pistettä, kuusi levypalloa, kaksi torjuntaa ja yhden riiston 25 minuutissa.

Remu Raitanen ja San Francisco vajosivat pahimmillaan 14 pisteen taakse West Coast -konferenssin ottelussa BYU:ta vastaan, mutta nousivat lopulta niukkaan 82-83 (45-38) -voittoon. Raitanen keräsi 17 minuutissa kolme pistettä, yhden levypallon ja riiston.

Ohio Valley -konferenssissa Hannes Pöllä ja UT Martin katkaisivat neljään venyneen tappioputkensa kellistämällä SIUE:n 79-76 (33-
40). Pöllä nosti kaksi pistettä ja haki yhden levypallon neljässä peliminuutissa.

Lähde: Basket.fi