Mika Haakana on tehnyt hyvää työtä Kiinassa
Kouvolalaislähtöisen Mika Haakanan kausi Kiinan naisten pääsarjassa huipentuu finaalisarjaan, kun hänen luotsaamansa Shanxi Flame kohtaa ratkaisuotteluissa Sichuanin. Haakanan apuvalmentajana toimii Petri Jaakkola.
Haakanan ensimmäinen kausi päävalmentajana Kiinassa on ollut poikkeuksellisen menestyksekäs. Joukkue juhli aiemmin kaudella Kiinan cupin mestaruutta, ja pääsarjan runkosarjassa Shanxi Flame ylsi seurahistoriansa ensimmäiseen ykkössijaan.
– Lähdimme tammikuun alussa liikkeelle nelossijalta. On uskomatonta, miten hienosti kaikki asiat ovat loksahtaneet kentällä kohdalleen. Kausi on sujunut loistavasti, mutta tärkeimmät pelit ovat vasta edessä. Legendaarisen Jarkki Laitisen sanoin: tänään saa vielä nauttia finaalipaikasta, mutta huomenna alkaa valmistautuminen finaaleihin, Haakana kommentoi Koripalloliiton sivuilla.
Välierissä joukkue osoitti vahvuutensa kaatamalla Xinjiangin kahdesti. Keskiviikkoinen voitto sinetöi finaalipaikan – ensimmäisen yhdeksään vuoteen.
Seuran edellisestä mestaruudesta on kulunut jo 11 vuotta, mutta tämän kauden vire antaa vahvaa uskoa uuteen mestaruuteen. Haakanan otettua päävalmentajan tehtävät vuodenvaihteessa joukkue on voittanut 25 ottelustaan peräti 24. Ainoa tappio tuli merkityksettömässä cup-ottelussa.
– Finaaleissa on vastassa huikeita pelaajia: Liz Cambagen, Arike Ogunbowalen ja Natasha Howardin cv:t naisten NBA:sta ovat huikeita – puhutaan sitten mestaruuksista tai All star -valinnoista. On hienoa päästä valmentamaan ja valmistautumaan näin hienoon finaalisarjaan, Haakana päättää.
Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mika Haakana on tehnyt hyvää työtä Kiinassa
- Olivier Nkamhoua tehokkaana Italiassa
- Edon Maxhuni isossa roolissa entistä seuraansa vastaan
- Mikael Jantusen Fenerbahcella vaikeat ajat jatkuvat
- Awak Kuierin kaulaan hopeinen mitali Turkissa
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesille tappio
- Lauri Markkasen Utah Jazzilla edessä NBA-kauden viimeinen puristus
- NBA:n ”suomalaisseuroilla” hankalaa
- Touko Tainamo läpimurron kynnyksellä: ”Hyviä kokemuksia olla mukana”
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”