Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhuni oli jälleen tulessa pussittaen 15 pistettä Long Beach Staten voittopelissä.

Maxhunin Long Beach State nappasi toisen peräkkäisen voittonsa Big West -konferenssissa. Long Beach State upotti 12 peräkkäistä vapaaheittoa viimeisen kahden minuutin aikana varmistaen 77-82 (35-27) -voiton UC Davisista.

Maxhuni toi vaihtopenkiltä heittovoimaa säkittäen 15 pistettä 16 minuutissa. Myös kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä tilastosarakkeeseensa kirjannut Maxhuni heitti kolmosensa kolme neljästä yrityksestä.

Andre Gustavsonin Richmond avasi voittotilinsä Atlantic 10 -konferenssissa, kun ”Spiders” puolusti George Washingtonin kumoon 76-56 (35-32) -loppunumeroihin.

Tulokaskauttaan pelaava Gustavson pelasi yliopistouransa toisen kerran aloituksessa ansaiten 23 minuuttia. Gustavson säkitti puhtaalla heittopelillä kahdeksan pistettä, haki yhden levypallon, tarjoili kolme syöttöä ja torjui kertaalleen.

Tomas Murphy oli tehokkaalla pelipäällä, kun CIA-konferenssissa Northeastern päihitti William & Maryn 90-70 (40-34). Murphy sai peliaikaa kaksitoista minuuttia, joiden aikana hän nosteli kymmenen pistettä ja kahmi kaksi levypalloa.

Tuukka Jaakkolan Cal Poly pelasi kauden neljännen jatkoaikapelinsä, kun Big West -konferenssin ottelussa CSUN veti pidemmän korren 78-74 (38-27, 62-62). Jaakkola pelasi kahdeksan minuuttia heittäen yhden pisteen.

Samuli Nieminen palasi parketeille kahden kuukauden tauon jälkeen, kun Stephen F. Austin hävisi viimeisten sekuntien tipille Northwestern Statea vastaan 61-59 (35-26) Southland-konferenssissa. Nieminen teki kaksi pistettä ja haki yhden levypallon 16 minuutissa.

Remu Raitasen San Francisco hävisi WCC-konferenssin ottelussa Gonzagalle 96-83 (37-37). Raitanen pelasi 13 minuuttia vääntäen neljä pistettä, kaksi levypalloa ja yhden syötön.

Pac-12-konferenssissa Elias Valtosen Arizona State hävisi vieraissa Stanfordille 71-85 (38-40). Valtonen heitti yhden kolmosen pelaamassaan kahdessa minuutissa.

Lähde: Koripalloliiton sivut.