Max Besselink jatkaa uraansa Kataja-Basketissa
BC Nokiaa edustanut Max Besselink pukee ensi kaudella Kataja-Basketin paidan.
Besselinkillä on edessä on uran neljäs Korisliiga-kausi. Tätä ennen 202-senttinen laituri on pelannut pääsarjatasolla BC Nokian lisäksi Helsinki Seagullsissa sekä ulkomailla belgialaisessa Mons-Hainautissa ja saksalaisessa Göttingenissä. Maaottelukokemusta hänellä on kahdesta miesten ja 13 nuorten kamppailusta.
Besselinkin viime kautta varjosti hänelle turhankin tuttu tilanne, sillä pelejä oli jätettävä väliin loukkaantumisen vuoksi. Hän edusti pudotuspeleistä täpärästi ulos jäänyttä hallinnutta mestaria BC Nokiaa kaikkiaan 20 ottelussa, joissa keskimäärin 13 minuutin peliajalla kirjautti 3,3 pistettä ja 1,8 levypalloa. Kahden pisteen heittotarkkuus oli 57 %, kolmosten 29 % ja vapaaheittojen 78 %.
Nuorempana kiitettävästi huomiota saaneen lahjakkuuden potentiaalista kertoo mm. se, että aiemmalla Nokia-kaudellaan 2021-22 hän latoi arkistoihin tilastot 11,7 pistettä ja 3,8 levypalloa. Siitä palkintona oli jopa kaksi sopimusta Saksan ja yksi Belgian pääsarjaan. Urakehitystä ovat kuitenkin jarruttaneet sairastelut ja loukkaantumiset.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa