Lauri Markkanen tyytyväinen Bullsin hankintoihin

Kesän varaustilaisuudesta vuoronumerolla seitsemän varannut Chicago Bulls kiinnitti pelinrakentajan tontille 196-senttisen pelinrakentajan Coby Whiten.
Lisäksi Bulls hankki Washington Wizardsista takamies Tomas Satoranskyn sekä 12,6 pisteen keskiarvolla viime kaudella Indiana Pacersissa pelanneen Thaddeus Youngin.
– Minulle jäi tosi positiivinen kuva meidän hankinnoista. Meillä on kovia kilpailijoita, joten treeneissä mennään tosi kovaa. Mielestäni saimme tosi hyviä pelaajia joukkueeseen. Uskon, että ne sopivat joukkueeseen tosi hyvin, Markkanen toteaa YLE:n haastattelussa.
Markkasen suhteen odotukset ovat kovat. Hänen odotetaan olen yksi joukkueen ratkaisijoista tulevalla kaudella.
– Ei siihen ole vieläkään tottunut. Olen kesän aikana yrittänyt työstää myös henkistä puoltani. Paineet ovat koko ajan läsnä ja se on hyvä fiilis. Pelaan paremmin paineen alla. Se on aika uskomaton tunne, vaikka olen siitä hiukan eri mieltä, että tämä homma olisi yhdestä miehestä kiinni, Markkanen toteaa.
NBA-kausi 2019-2020 starttaa lokakuun loppupuolella.
Lähde: YLE Urheilu
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- Elias Valtonen piti Granadan haaveet sarjapaikasta elossa
- Aatu Kivimäki jatkaa Patrioti Levicessa