Lassi Tuovin Strasbourg jäi tavoitteistaan
Lassi Tuovin, 32, valmentaman Strasbourgin kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Menestykseen tottuneelle Strasbourgille kausi oli pienoinen pettymys.
Strasbourg sijoittui runkosarjassa kuudenneksi ja sai pudotuspeleissä vastaansa Dijonin. Strasbourg hävisi ensimmäisen ottelun vieraskentällä selvästi, mutta näytti kuittaavan toisen pelin nimiinsä johdettuaan parhaimmillaan 31 pisteellä. Dijon nousi kuitenkin toisella puoliajalla rinnalle ja kuittasi välieräpaikan itselleen jatkoajan jälkeen.
– Toinen peli oli jotain mitä en ole ennen kokenut. Johdimme kotisalissa 31 pisteellä. Teimme ensimmäisellä puoliajalla niitä asioita mitä halusimme, mutta toisella emme. Dijon onnistui ensimmäisen viiden minuutin aikana kaikessa ja me lamaannuimme ja menimme paniikkiin. Dijon eteni sitten jatkoon ja me kotiin. Dijon oli parempi. Se oli aika raakaa, Tuovi kertoo Koripalloliiton verkkosivuilla.
Aivan tyhjin käsin Strasbourg ei kuitenkaan lopettanut kauttaan, sillä seuran palkintokaappia koristaa jatkossa Leaders Cupin voittopokaali. Muissa kilpailuissa menestys jäi kuitenkin odotettua heikommaksi. Mestarien liigassa se putosi niukasti jatkosta lohkovaiheessa, Ranskan cupissa tie katkesi ja sarjassa se jäi puolivälieriin.
– Jäimme tavoitteistamme. Strasbourgissa on totuttu menestykseen ja tämä oli meille pettymys. Kausi oli jatkuvaa hiomista ja venkslaamista sekä painimista loukkaantumisten kanssa, analysoi Tuovi.
Tuovi palasi yhden vuoden tauon jälkeen Strasbourgiin Vincent Collet’n johtamaan valmennusryhmään. Tuovilla oli aluksi iso vastuu vastustajien ja pelaajien tarkkailussa, mutta pääsi entistä vahvemmin mukaan päivittäiseen arkeen kauden edetessä.
– Rooli muuttui kauden aikana ja pääsin enemmän käyttämään omia vahvuuksiani ja olemaan enemmän pelissä mukana. Opettavainen kausi kaiken kaikkiaan. Paperilla meillä ei pitänyt olla ongelmia, mutta loukkaantumiset, iäkäs joukkue, jossa oli vahvoja egoja opettivat, että millainen kausi voi joskus olla.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Suomalaiskolmikko herkutteli NCAA:ssa