Lassi Tuovin SIG Strasbourg uuteen kauteen
Lassi Tuovi aloittaa ensimmäisen kautensa ranskalaisen SIG Strasbourgin päävalmentajana. Maailmalla vallitseva koronapandemia on vaikuttanut myös Strasbourgin valmistautumiskauteen, mutta Tuovi keskittyy mieluummin asioihin joihin voi itse vaikuttaa.
Koronapandemia keskeytti Ranskan liigan maaliskuussa eikä sarjaa pelattu loppuun kesän aikana. Tuovi käytti ajan hyväkseen rakentaessaan tämän vuoden joukkuetta.
– Lähtökohtaisesti valmentajat pyrkivät välttää sattumia ja epätietoisuutta, mutta nyt ne ovat joka päivä läsnä. Se tuo tietenkin oman lisänsä. Keväällä ja kesällä pääsin kuitenkin valmistautumaan hyvin ja keskittymään rekrytointiin huolella, ja tein paljon töitä pelaajarekrytoinnin kanssa, Tuovi kertoo Koripalloliiton verkkosivuilla.
Nykytilanne on kuitenkin aiheuttanut vaikeuksia valmistautumiseen. Harjoituspelejä on jouduttu perumaan muun muassa koronaepäilyjen takia ja se on luonnollisesti vaikuttanut joukkueen toimintaan.
– Tässä on tapahtunut kaikenlaista eikä harjoituskausi ole mennyt suunnitelmien mukaan, muttei se ole varmaan mennyt muillakaan. Meiltä peruttiin kahdeksasta harjoitusottelusta neljä, joten valmistautuminen on ollut vähän vajaa.
Koko juttu on luettavissa Koripalloliiton sivuilla.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Jantunen ei valita kovasta tahdista – ”Loppujen lopuksi kaikki on aika hyvin”
- Lauri Markkasen kausi vaikuttaa olevan paketissa
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä