Korisliigan nousijajoukkue Ura Basket Kaarinasta on saanut riveihinsä kansainvälisen tason vahvistuksen, kun Susijengin nousevaan nuoreen kaartiin lukeutuva Visa-Basketin kasvatti Fiifi Aidoo, 22, liittyy joukkueeseen yksivuotisella sopimuksella. 189-senttinen Aidoo pelasi edelliset kaksi kautta Yhdysvaltain NCAA-liigaa Grand Canyonissa.

Aidoo on aiemmin pelannut Suomessa divari A:ta ja divari B:ta, mutta helsinkiläislähtöisen takamiehen ensiesiintyminen Korisliigassa tapahtuu Ura Basketin paidassa.

– Halusin seuraan, minne minut oikeasti haluttiin. Omalle pelipaikalleni oli vielä tilaa ja tiedän, että voin auttaa joukkuetta, kertoo Aidoo, joka sai tarjouksia myös Euroopasta ja muista Korisliiga-joukkueista.

– Joukkuehenki pitäisi olla ainakin kohdillaan. Varmasti vitsejä löytyy kyllä kova määrä. Todellakin odotan Korisliiga-debyyttiäni ja uskon, että yllätetään moni, Aidoo jatkaa.

– Fiifi on fyysisesti poikkeuksellisen lahjakas koripalloilija, jonka erikoistaidot tuo meille mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Me puolestamme haluamme tarjota hänelle sopivia haasteita ja auttaa häntä pääsemään lähemmäs henkilökohtaisia tavoitteitaan ja kehittymään pelaajana, Ura Basketin apuvalmentaja Juho Kailio kertoo.

– Uskon, että rosterimme ja pelitapamme on lähestulkoon täydellinen Fiifille, ja vielä tärkeämmin: Fiifi joukkueelle. Kunhan puolustuksen intensiteetti saadaan asetettua, tempo nostettua äärirajoille ja laatu uusiin ennätyksiin, pystymme varmasti aiheuttamaan harmaita hiuksia tämän kauden vastustajille, jatkaa Ura Basketin päävalmentaja Kristian Palotie.

Ura Basketilla on voimassa sopimukset kaudesta 2018-19 Aidoon, Malik Dimen, Stephen Croonen, Mikael Sandbergin, Pyry Rainamaan, Eero Sahlbergin, Ville Hännisen, Joona Airennen, Aleksi Akpason ja Eldar Skamon kanssa.

Aidoo pelasi juniorien SM-sarjoja Sykissä ja Pussihukissa ennen siirtymistään HBA-Märskyn valkoviherpaitaan kaudeksi 2012-13. Viimeisellä divarikaudellaan Aidoo kuului HBA:n kantaviin voimiin 13,1 pisteen, 5,8 levypallon, 3,1 syötön ja 3,0 riiston keskiarvoillaan.

Suomen juniorimaajoukkueissa Aidoo ehti pelata 73 ottelua 4,3 pisteen ottelukeskiarvolla. Aidoo juhli 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kultaa kesällä 2015 ja edusti Suomea 20-vuotiaiden miesten A-divisioonan EM-kotikisoissa kesällä 2016.

Viimeiset kaksi kautta Aidoo vietti Phoenix Suns -legenda Dan Majerlen valmennuksessa Grand Canyonin yliopistossa. Aidoo viimeisteli kahden kauden keskiarvoikseen 4,2 pistettä, 1,6 levypalloa ja 0,9 syöttöä ottelua kohden.

Kesällä 2017 Aidoo edusti Suomea Taipein universiadeissa. Aidoo urakoi universiadikentillä 9,0 pistettä, 2,5 levypalloa, 2,3 syöttöä ja 1,3 riistoa per ottelu.

Susijengissä Aidoo on pelannut neljä ottelua 3,3 pisteen keskiarvolla.

Lähde: Koripalloliiton sivut.