Koripalloliiton toimitusjohtaja jättää paikkansa
Kuva: Juha Tamminen
Koripalloliiton toimitusjohtaja Jari Tourunen jatkaa tehtävässään tammikuun loppuun asti, minkä jälkeen hän siirtyy Ilta-Sanomien toimituspäälliköksi ja johtoryhmän jäseneksi vastuullaan kaikki IS:n urheilusisällöt.
Tourusella on laaja kokemus media-alalta ja hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Savon Sanomien vastaavana päätoimittajana sekä toimitusjohtajana, Iltalehden politiikan ja talouden toimituksen päällikkönä sekä uutispäällikkönä. Koripalloliiton toimitusjohtajana Tourunen on työskennellyt toukokuusta 2016 lähtien.
– Päätökseni oli vaikea, mutta tarjottu haaste on sellainen, että halusin sen ottaa vastaan. Nämä pari vuotta ovat olleet todella opettavaisia ja innostavia. Olen iloinen, että yhteistä matkaa jatkuu vielä pari kuukautta, Tourunen kiittelee.
– Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet koripallolle upean nousun aikaa. Liitto on saatu taloudellisesti hyvään kuntoon pari vuotta etuajassa. Samaan aikaan ison arvokisarutistuksen kanssa johtamismallia on muutettu ja toimisto organisoitu uudestaan. Nyt pystymme vastaamaan niihin haasteisiin, joita muuttunut toimintaympäristö tulevaisuudessa asettaa. Kun katsomme tuloksia, voidaan perustellusti sanoa, että strategia on oikea, Tourunen jatkaa.
– Haikein mielin ollaan, mutta ylpeänä siitä, että urheilujärjestöistä on kysyntää myös elinkeinoelämään. Puolin jos toisin tätä rotaatiota tarvittaisiin suomalaisessa urheilu- ja elinkeinoelämässä huomattavasti enemmän, Koripalloliiton hallituksen puheenjohtaja Antti Zitting toteaa.
– Takana on ikimuistoisia hetkiä, joissa koripalloyhteisö ei olisi missään tapauksessa pärjännyt ilman ulkopuolelta koripallon pariin tulleita voimavaroja. Hyvä esimerkki tästä on uuden, osittain tuoreiden voimien varaan kootun tapahtumatiimin organisointi. Työ jäi kesken, mutta niinhän se on aina. Strategia 2020-luvulle viitoittaa tavoitteitamme ja tekemistämme jatkossakin, Zitting lisää.
Koripalloliiton hallitus päättää jatkotoimenpiteistä uuden toimitusjohtajan kartoittamiseen liittyen.
– Yksi voimakkaimmin profiiliaan nostaneista lajeista hakee tällä hetkellä lajin edellyttämää osaajaa ja keulakuvaa. Hallitus päättää jatkotoimista, mutta tavoitteena on koripallon ansaitseman liiketoiminnan osaajan pikainen rekrytointi, Zitting sanoo.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Susijengi tositoimissa! Näin näet Belgia-Suomi-ottelun ilmaiseksi
- Belgia haastavasta tilanteesta Susijengiä vastaan
- Koripallon MM-karsinnat 2026: Susijengin pelit, tulokset, tv
- Lähde: Lauri Markkanen magneettikuvauksiin
- Awak Kuierin Galatasaray kiinni Euroliigan välieräpaikassa
- Vähävaraisten lasten koripalloharrastusta on tuettu jo yli 400 000 eurolla
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzlies kaatoi Lauri Markkasen Utah Jazzin
- Belgia valmiina Susijengin kohtaamiseen
- Susijengin pelaajat iskussa MM-karsintojen alla
- Susiladiesin pelaajat hyvässä iskussa maailmalla