Koripalloliitolle merkittävä yhteistyösopimus matkapuhelinjätin kanssa
Kuva: Getty Images
Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yleistyökumppanuuden HMD Global Oy:n kanssa. HMD Global Oy on Nokian puhelimien markkinointiyhtiö. Yhteistyön seurauksena Nokian puhelimet ja Susijengi yhdistävät jälleen voimansa.
Nokia oli vahvasti mukana Suomen nuorten koripallomaajoukkueiden matkassa vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Tuolloin maajoukkuetaivaltaan sudenpolulla etenivät muun muassa nykyisen Susijengin kantaviin voimiin kuuluvat Petteri Koponen, Sasu Salin, Gerald Lee jr ja Mikko Koivisto.
Uuden yhteistyökumppanuuden myötä Nokia näkyy Susijengin matkassa myös tulevien MM-karsintojen aikana. Kamppailu vuoden 2019 Kiinan MM-kisojen paikoista käynnistyy marraskuussa.
– Onnittelut Susijengille huikeasta Ranska-voitosta! On hienoa olla jälleen tukemassa tiimiä, joka on maailmankuulu ainutlaatuisesta asenteestaan. Kovalla työllä, tinkimättömyydellä ja tiiviillä yhteispelillä Susijengi on näyttänyt, että pienestäkin maasta voi ponnistaa lajinsa huipulle, Pekka Rantala ja Miko Paassilta HMD Global Oy:n markkinoinnista iloitsevat.
– Sykähdyttävät suoritukset ovat synnyttäneet myös upean fanijoukon. Olemme ylpeitä siitä, että tiimin mukana kulkevat uudenkarheat Nokia 8:t – valmiina ikuistamaan tähtihetket ja kisafiilikset. Susijengi auuu!
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Timberwolves jälleen liian kova Jazzille – Lauri Markkanen 21 pistettä ja 8 levypalloa
- Miro Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa
- Veera Pirttinen liittyy Manchester Basketballin riveihin
- Lauri Markkasella ja Utah Jazzilla vaikea ilta Minnesotassa
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Susijengin ja Ranskan MM-karsintakamppailu on loppuunmyyty
- Mustapha Amzil vauhdissa eurokentillä
- Lauri Markkanen tehokas, mutta Utah jäi Charlotten jalkoihin
- Kaksi koripallohetkeä ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi
- Utah Jazz taipui – Lauri Markkanen upotti 33 pistettä