Kaukopaasi pelasi ensimmäisen kautensa ulkomailla

Isabella Kaukopaasi, 24, debytoi ulkomaan kentillä pelaten ensimmäisen kautensa Ruotsin Basketliganissa.
Kaukopaasi on pelannut viime vuodet Suomessa lähinnä divaritasolla ja viime kaudella Pyrinnön kasvatti pelasi 2. divisioonassa Kataja Basketissa. Täksi kaudeksi hän otti ison askeleen urallaan siirryttyään ensimmäistä kertaa ulkomaan kentille.
Kaukopaasi pelasi Visbyn joukkueessa, jolle kausi oli kokonaisuudessaan tahmea. Visby voitti kauden aikana vain kaksi ottelua ollen jaetulla viimeisellä sijalla kauden loputtua. Kokemus oli siitä huolimatta positiivinen.
– Aivan uskomaton kokemus. Minulla on ollut pienestä pitäen toiveena pelata ulkomailla. Kiitos valmentajille Suomessa, että jaksoivat valmentaa minua ja lopulta pääsin ulkomaille. Iso kiitos kuuluu myös perheelle ja ystäville, jotka jaksoivat uskoa, Kaukopaasi hehkuttaa Basket.fin verkkosivuilla.
– Oli vaikea kausi. Meillä vaihtui valmentaja ja pelaajia kesken kauden. Muilla joukkueilla oli paljon ruotsalaispelaajia, jotka ovat pelanneet tällä tasolla kauan, mutta meillä vain neljä ruotsalaista, joilla oli kokemusta tältä tasolta. Muut pelaajamme olivat sitten amerikkalaisia tai EU-pelaajia. Meillä oli yksinkertaisia pelikuvioita ja kaikki vastustajat tiesivät miten meitä vastaan pelata. Kun valmentajamme vaihtui, niin kakkosvalmentajamme nousi päävalmentajaksi, mutta samat kuviot säilyivät.
Kaukopaasilla oli myös vaikeutensa, sillä tuskaili pienten loukkaantumisten kanssa kauden aikana.
– Minulla oli ranteessa pieni hiusmurtuma neljän pelin jälkeen ja olin pari kuukautta sivussa. Edelleenkin olen vähän 50/50, sillä kyynärpäässäni on luun palanen. En siis periaatteessa päässyt pelaamaan 100 prosenttisesti ja terveenä, Kaukopaasi miettii.
Kaukopaasin mukaan suurempia sopeutumisvaikeuksia Basketliganin tempoon ei ollut.
– Pari ensimmäistä peliä meni oppiessa, mutta kun pääsi rytmiin ja valmentaja kertoi mitä halusi minulta, niin totuin hyvin peliin.
Kaukopaasi kerrytti pelikokemusta keskimäärin 15 minuutin ottelukohtaisella peliajalla ja tehotilastoihin merkittiin keskimäärin 4,2 pistettä, 1,9 levypalloa ja 1,1 syöttöä.
Ensimmäisen ulkomailla vietetyn kauden jälkeen Kaukopaasi haluaa jatkaa uraansa ulkomailla.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Suomalaisten joukkueilla vaihtelevia tunnelmia Euroopan sarjoissa
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Kaksi Suomi-koriksen konkaria sai vihdoin kruunun uralleen
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi