Kataja aloitti Europe Cupin jatkolohkon pelit tappiolla Venäjällä

Joensuun Katajan taival FIBA Europe Cupissa sai jatkoa keskiviikkona, joukkueen matkustettua Venäjälle Nizhny Novgorodin vieraaksi. Puoliajalla vielä kolmen pisteen päässä ollut Kataja joutui lopulta taipumaan venäläisten vahvan rutiinitason edessä, isäntien viedessä kamppailun nimiinsä numeroin 84-75 (38-35).
Keskiviikon välienselvittelyssä puoliajalla vielä kolmen pisteen päässä majaillut Kataja käväisi kolmannen neljänneksen alkuhetkillä jopa kahden pisteen johtoasemassa Timothy Williamsin korilla. Isännät vastasivat kuitenkin väkevästi, tykittäen 12-2 –runin parissa minuutissa ja karaten kahdeksan pisteen karkumatkalle.
Kuuden pisteen päässä kolmannen jakson loppuhetkillä ollut Kataja sai kylmää vettä niskaansa vielä juuri ennen päätösneljännekselle siirtymistä. Takamies Jake Odum säkitti jälkimmäisen kahdesta vapaaheitostaan pussin pohjalle kun kellossa oli jäljellä vain 14 sekuntia. Kataja siirtyi vauhdilla toiseen päähän, mutta Ilari Seppälän yritys ei löytänyt tietään korirenkaan läpi ja Alexandr Zakharovin kaukoheitto venytti isäntien johdon kymmeneen pisteeseen jakson päättävän summerin soidessa.
Päätösjaksolla Kataja viritteli kirivaihdettaan useampaan otteeseen, mutta ei saanut raavittua tietään seitsemää pistettä lähemmäs. Lopulta isäntien vakuuttava rutiinitaso piti ottelun voittotaistelun ohjakset kotijoukkueella läpi päätösjakson, Nizhny Novgorodin matkatessa vakuuttavaan 84-75 (38-35) –kotivoittoon.
Katajan riveistä parasta osaamistaan esittivät 22 pistettä heittänyt ja 7 koriin johtanutta syöttöä jakanut Damier Pitts, sekä tupla-tuplan kauhonut Williams (14/10). Seppälä toimitti Pittsin takakentän partnerina 8 pistettä ja 4 koriin johtanutta syöttöä.
Isäntien paidassa kovinta jälkeä tekivät takamies Ivan Strebkov (13/3/7 syöttöä) ja joukkueen ykköspyssy, sentteri Stefan Jelovac (19/5).
Lähde: Koripalloliiton sivut.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- Elias Valtonen piti Granadan haaveet sarjapaikasta elossa
- Aatu Kivimäki jatkaa Patrioti Levicessa
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Elina Aarnisalo vaihtaa North Carolinan vahvuuteen
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Koripallon EM-kotikisoihin myyty jo hurja määrä lippuja
- Näin voit hankkia liput MM-kisoihin
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”