Karhu Basketin voittoisa taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi maanantaina tylysti, kun ranskalainen Nanterre 92 murjoi oranssipaidat Kauhajoen Liikuntahallilla 54–91 (37–31).

Näin ollen taistelu joukkueiden välillä paikasta Mestarien liigan lohkovaiheeseen on käytännössä ohi, mikäli kolmannen karsintakierroksen toisessa osaottelussa Pariisissa ei tapahdu suoranaisia ihmeitä.

– Pitää kuitenkin muistaa, että tarjolla on valtavasti oppia. Lähdemme Ranskaan ottamaan kaikki oppi irti Korisliigaa varten. Tämän parempaa valmistautumista liigaan ei ole, päävalmentaja Jussi Laakso muistutti.

Vielä ensimmäisen puoliajan jälkeen kaikki näytti Karhu Basketin silmin erinomaiselta, sillä noin viiden miljoonan euron budjetilla liikkeellä oleva Nanterre joutui pukukoppiin kuuden pisteen takamatkalta.

Toinen puoliaika oli vierasjoukkueelta kuitenkin lähes täydellinen, sillä Nanterre voitti jälkimmäisen puoliskon peräti 60–17.

– Meidän iso ongelma oli runsas matkustelu ja tiivis ottelutahti. Silti emme pelanneet toisella puoliajalla joukkueena. Tämän tason vastustajaa vastaan niin ei voi käydä. Toivotaan, että torstaina olemme kentällä jälleen yhdessä, Karhu Basketin kapteeni Bojan Sarcevic vaati.

Vielä ensimmäisellä puoliajalla Karhu Basket pelasi kuin edellisillä karsintakierroksilla voittaessaan Bulgarian mestari Levski Lukoilin ja Romanian mestari CSM Oradean. Pallo liikkui iloisesti ja etenkin Durrell Summers löysi tehokkaasti väyliä korille.

Toisella puoliajalla Karhu Basket hakkasi päätään ranskalaiseen seinään ja Nanterre juoksi kenttää kuin hurmiossa. Karhu Basketista ei ollut vielä tässä vaiheessa kautta pysäyttämään epäonnistumisten vyöryä.

– Jotain tapahtui, oliko se bensan loppumista, en tiedä. Mutta ensimmäistä kertaa olimme tällä kaudella yli kymmenen pistettä tappiolla ja siihen emme olleet nähtävästi valmiita, Laakso harmitteli.

– Jokainen alkoi sooloilemaan ja hakemaan omia ratkaisuja. Toinen puoliaika osoitti karulla tavalla, ettemme ole vielä todellakaan valmiita käsittelemään tällaisia vaikeuksia kentällä.

Laakso toivoi, että joukkue oivalsi toisen puoliajan romahduksesta tarvittavan.

– Ei voida alkaa pelkästään soveltamaan, kun homma ei kuljekaan. Jokaisen pitää katsoa peiliin, ihan valmennusjohtoa myöden. On mietittävä toisen puoliajan tapahtumia.

Lähde: Koripalloliiton sivut.