Karhu Basket aloittaa illalla taipaleensa Mestarien liigan karsinnoissa

Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut Karhu Basket osallistuu toisena vuotena peräkkäin Mestarien liigan karsintoihin. Karsinnat käydään eurocupeista tutulla menetelmällä, jossa kahden ottelun yhteistuloksella parempi etenee jatkoon. Karhu Basket aloittaa urakkansa kotiottelulla tiistaina.
Tällä kaudella Karhu Basketin päävalmentajana aloittanut Janne Koskimies lähtee varovaisen luottavana tulevaan karsintaan. Vaikka pelaajisto ja valmennus on kokenut muutoksia, kahtena mestaruusvuotena joukkueen apuvalmentajana toiminut Koskimies on seuralle ja osalle pelaajista tuttu.
– Valmistautumisjaksomme on ollut hieman sekavahko. Vaikka toimme ulkomaalaisvahvistukset Kauhajoelle normaalia aiemmin, emme ole pystyneet hyödyntämään tätä maksimaalisesti, koska olemme kärsineet pienistä loukkaantumisista ja yhteiset harjoituskerrat ovat jääneet vähiin. Siinä mielessä Mestarien liigan karsinnat tulevat meille nopeasti, Koskimies avaa.
Vaikka viime vuoden mestaruusjoukkueesta jäivät Kauhajoelle muun muassa Korisliigan finaalien MVP Cameron Jones ja takakentän maestro Bojan Šarčević, on joukkue uusiutunut rutkasti tälle kaudelle.
– Tämän vuoden joukkueessa on paljon pelintekokykyä ja sitä löytyy usealta eri pelipaikoilta. Sammy Givens ja Evan Yates ovat paitsi kokeneita pelaajia, niin myös erittäin hyviä syöttäjiä isoiksi pelaajiksi.
Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuva Tsmoki-Minsk asettaa kauhajokisille isokokoisen haasteen, kirjaimellisesti.
– Vastustaja on isokokoinen ja käytännössä ne ovat meihin verrattuna ykköspaikkaa lukuun ottamatta 5-10 senttimetriä pidempiä. Edessä voi olla tilanteita, jossa heidän kolmospaikkansa pelaaja on meidän sentterimme kanssa saman pituinen. Olemme sen myötä joutuneet käymään läpi puolustusjuttuja, joita ei kahden viime vuoden aikana ole käytetty kertaakaan.
Jos vastustaja on isokokoisempi, Karhu Basket yrittää olla joukkueista selkeästi nopeampi.
– Nopeusetu on puolellamme. Heidän isot pelaajansa eivät ole taitavia tai hyviä heittämään, vaan heidän vahvuutensa ovat isojen skriinien tekemisessä ja korille rullaamisessa. Vastaavasti puolustuspäässä hei eivät ole vahvimmillaan, jos he joutuvat puolustamaan kolmen pisteen viivan läheisyydessä. Meidän pitää hyökkäyspelissä saada heidän isoja ulos ja sitä kautta luotua korintekopaikkoja. Kaikki kulminoituu kaukoheittopeliimme, Koskimies avaa.
Korisliiga käynnistyy ensi viikolla, joten Karhu Basket pelaa vuoden ensimmäiset kilpailulliset ottelut karsinnoissa.
– On muistettava, että kaikilla on tässä kohtaa sama tilanne ja hakemista pelin suhteen. Pelaajien pitää sietää, että kaikki ei mene niin hyvin kuin esimerkiksi viime keväällä. Otteluiden sisällä voi tulla erikoisia tilanteita, mutta fokus on säilytettävä, vaikka pallon menetyksiä saattaa tulla alkukaudesta normaalia enemmän.
– Pelillisesti ottelusarjassa korostuu varmasti kamppailupelaaminen, kovuus ja levypallopelaaminen. Jos emme päästä heitä toisiin tai kolmansiin yritykseen, vaan pääsemme juoksemaan avointa kenttää ja sitä kautta luomaan heittopaikkoja, olemme vahvoilla, Koskimies päättää.
Ottelusarjan ensimmäinen osa pelataan Kauhajoella tiistaina 17.9. kello 18.30. Toinen osa pelataan perjantaina Valko-Venäjällä. Toisella kierroksella otteluparin voittajaa vastaan asettuu puolalainen Polski Cukier Toruń, jonka otteluparin voittaja etenee Mestarien liigan lohkovaiheeseen.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Saksan mestareissa
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Lassi Tuovi apuvalmentajaksi Euroliiga-joukkue Virtus Bolognaan
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Saksan mestareissa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin