Japani sysäsi Suomen naiset pronssipeliin
Naisten universiadijoukkue ei toipunut Japanin räväkästä alusta, vaan koko ottelun viimeistelynsä kanssa takkuilleet suomalaiset taipuivat universiadivälierässä 56–69 (26–39). Suomi pelaa turnauksen pronssiottelun lauantaina.
Ottelun alku oli Suomelle tahmea tiistaisen puolivälieräottelun tapaan. Japani pääsi heti alussa osoittamaan vaarallista kaukoheittopeliänsä, kun se siirtyi avausminuuteilla 2–12-johtoon. Penkiltä ottelun aloittanut Sara Bejedi (19/8) toi röyhkeyttä kentälle päättäväisillä ajoillaan, ja Suomi pääsi hiljalleen paremmin sisään otteluun.
Suomalaiset kokivat vaikeita hetkiä toisen neljänneksen alkupuolella, kun Japani karkasi jo 15–32-johtoon. Yhdeksän pistettä heittäneen ja kahdeksan levypalloa avauspuoliajalla hakeneen Teresa Seppälän (10/12) raivoisa taistelu hyökkäyskorilla toi Suomelle useita toisia mahdollisuuksia, jota joukkue onnistui käyttämään hyvällä prosentilla.
Toisen puoliajan alku oli suomalaisittain harmillinen, kun japanilaiset juoksivat heti alkuun kaksi layupia sekä osuivat kaaren takaa. Suomi oli ajoittain kovassa puristuksessa Japanin aktiivisen puolustuksen suhteen.
Japani ei missään vaiheessa päästänyt Suomea virittelemään loppukiriä. Ero kävi pahimmillaan jo 23 pisteessä. Viisi kertaa kaaren takaa osuneen Miyu Okamoton (20/8) onnistumiset pitivät huolen, ettei Suomi toden teolla päässyt ottelun lopussa uhkaamaan voitosta.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Knicks murskasi Lauri Markkasen Jazzin Madison Square Gardenissa
- Lauri Markkanen johdatti Utahin voittoon Brooklynista
- Andre Gustavson sopimukseen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa
- Suomalaisonnistujat esiintyivät edukseen NCAA-parketeilla
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- Susijengille lukuisia Urheilugaala-ehdokkuuksia
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Susijengi lähtee MM-karsintaikkunaan neljäntoista pelaajan voimin
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa