Jamar Wilson lupaa: “Tämä on vasta alkua”

Jamar Wilson, 33, kohosi torstaina joukkueensa suurien sankarien
joukkoon pakottamalla EM-kotikisojen avauspelin jatkoajalle rohkealla
ajollaan ja viimeistelemällä 84-86-voiton Suomelle jatkoajan lopulla.
Hurmoksellisen voiton jälkeen Wilson muistuttaa, että kisat ovat vasta
alussa.
Susijengin 84-86-jatkoaikavoitto Ranskasta 12 167-päisen Hartwall
Areenan ennätysyleisön edessä oli avauksena kuin satukirjan sivuilta.
Wilson kuitenkin asettaa nopeasti asiat perspektiiviin.
– Eilinen voitto oli aivan uskomaton. Totuus on kuitenkin se, että
tämä on vasta turnauksen alku. Meillä on neljä alkulohkopeliä
edessämme, ja lähdemme voittamaan mahdollisimman monta ottelua
päästäksemme Istanbulin jatkopeleihin.
Susijengi jatkaa kisojaan kohtaamalla lauantaina Slovenian ja
sunnuntaina Puolan. Torstai-illan kotiyleisöstä huumaantunut Wilson
toivoo ”kuudennen pelaajan” tuovan tukea Susijengille myös
turnauksen edetessä.
– Eilen oli ihan mahdotonta yrittää huutaa ohjeita joukkuekavereille.
Täytyi tyytyä elekieleen ja säilyttää katsekontakti. Tuossa
tunnelmassa oli makea pelata. Toivottavasti samaa on vuorossa myös
jatkossa.
Susijengi kohtaa Slovenian lauantaina 2.9. klo 20:00 Hartwall
Arenalla.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Aatu Kivimäki jatkaa Patrioti Levicessa
- Mikael Jantunen voitti Ranskan cupin
- Jacob Grandisonille 13 pistettä FIBA Europe Cupin finaalissa
- Alle 15-vuotiaiden maajoukkueet kokoontuvat Kisakallioon toukokuussa
- Susijengin Olivier Nkamhoua mukana järjestämässä koripalloleiriä Kameruniin
- Roosa Lehtoranta taistelee Saksan mestaruudesta
- Susiladies-pelaajien kausia päätökseen Unkarissa ja Espanjassa
- Elina Aarnisalo vaihtaa North Carolinan vahvuuteen
- Koripallon EM-kotikisoihin myyty jo hurja määrä lippuja
- Lauri Markkasen katse jo Susijengin kesässä