Italia putosi jo kolmannen kerran peräkkäin EM-puolivälierässä
Kuva: Juha Tamminen
Italia sai kylmää kyytiä keskiviikon koripallon EM-puolivälierässä Serbiaa vastaan. Italia hävisi ottelun 67-83 ja putosi jatkosta.
Erityisesti Italian leirissä kirveli se, että tippuminen turnauksen samaisessa vaiheessa oli sinipaidoille jo kolmas putkeen.
– Olemme tietysti pettyneitä, että joudumme lähtemään kotiin kolmatta kertaa peräkkäin puolivälierissä. Emme pystyneet pysäyttämään Serbiaa ja vastustaja tietysti ansaitsi voittonsa, Italian Luigi Datome sanoi.
– Pelasimme monessa ottelussa hyvin ja haluan kiittää joukkuekavereitani tästä matkasta, joka oli hyvä. Voimme olla ylpeitä, vaikka olenkin pettynyt, koska halusimme enemmän.
Italia pääsi tähän vaiheeseen kilpailua kaadettuaan Susijengin neljännesvälierässä.
Italian valmentaja Ettore Messina myönsi Serbian vahvuuden.
– Statistiikka kertoo kaiken. Emme puolustaneet riittävän hyvin emmekä peittäneet heikkouksiamme, jotka Serbia hyödynsi.
Aivan penkin alle kisat eivät luotsin mielestä kuitenkaan menneet.
– Meillä oli kesällä paljon muutoksia ja ongelmia, mutta pelasimme sydämellä ja halulla. Haluan kiittää pelaajiani.
Serbia saa EM-välierässä vastaansa Kreikan kaataneen Venäjän.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Gordon Herbert jättää Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävät
- Pinja Paananen pääsi ensimmäistä kertaa aloitukseen NCAA:ssa
- Lassi Nikkarinen siirtyy Espanjasta Tshekkeihin
- NCAA: Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille
- Olivier Nkamhoua hurjassa iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Galatasaray aloitti Euroliigan jatkolohkon
- Eetu Heinonen saa arvokasta kokemusta Espanjasta
- Lauri Markkanen loisti – Utah haki niukan vierasvoiton Memphisissä
- Suomalaisnaiset hyvässä vauhdissa NCAA:ssa
- Eemeli Yalaho saalisti tupla-tuplan NCAA:ssa