Iisalojen Merlins Crailsheimilla haastavat lähtökohdat
Kuva: Juha Tamminen
Tuomas ja Joonas Iisalon valmentama Merlins Crailsheim lähtee viikonloppuna Bundesliiga-kauden päättävään lopputurnaukseen haastavista lähtökohdista.
Saksassa kausi päätettiin viedä päätökseen kymmenen joukkueen lopputurnauksena, jossa joukkueet on jaettu kahteen viikon joukkueen lohkoon. Lohkojen neljä parasta joukkuetta etenee lopulta pudotuspeleihin.
– Aluksi jatkopäätös oli suoraan sanottuna yllätys, kun trendi oli menossa toiseen suuntaan. Toiminnan kautta olen kuitenkin innostunut tästä ja myös kaikki mukana olevat ovat piristyneet lopputurnauksen lähestyessä, Tuomas Iisalo kertoo tunnelmistaan Koripalloliiton sivuilla.
Joonas Iisalo lähti Suomeen pandemian alettua, mutta on palannut takaisin veljensä rinnalle johtamaan Merlinsin harjoituksia. Sarjan keskeytyksen aikoina Merlins pystyi harjoittelemaan pienryhmissä, mutta viime aikoina harjoitukset ovat pyörineet normaalisti tiukkojen terveysmääräysten säestämänä.
– Olemme harjoitelleet nyt pari viikkoa normaalisti kaupungin luvalla. Meillä on Bundesliigan toimesta tiukka testi- ja hygieniaprotokolla, jota olemme noudattaneet. Sitä ennen harjoittelimme pienryhmissä. Meidän rosterikoko on itse asiassa rajoittanut harjoitteluamme enemmän emmekä ole päässeet juurikaan harjoittelemaan 5 vastaan 5 johtuen vammojen kuntoutuksesta.
Merlins oli runkosarjassa sensaatiomaisesti neljäntenä, kun koronapandemia keskeytti Bundesliigan kauden.
Koko juttu on luettavissa Koripalloliiton verkkosivuilta.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät PM-turnauksen voittoon
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Utah Jazz katkaisi pitkän tappioputkensa Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesin kustannuksella
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta