Henrik Dettmann: ”Kehittymistä on tapahtunut”

Syksyn EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi otti kesän harjoitusotteluiden ensimmäisen voittonsa, kun Turkki kaatui Italian Cagliarissa korilukemin 93-88.
Suomi pelasi varsinkin ensimmäisen puoliajan erittäin hyvin ja johti sen jälkeen 54-37. Toinen puolisko pelistä oli Susijengille vaikeampi. Susijengi on kuitenkin ottanut askeleita eteenpäin ja nyt se näkyi myös tuloksessa. Päävalmentaja Henrik Dettmann on tyytyväinen joukkueensa kehitykseen.
– Jotkut seuraavat otteluita tulosten tasolla, jotkut suoritusten ja suoritusten kehittymisen tasolla. Jos viikko olisi päättynyt ensimmäiseen puoliaikaan, se olisi ollut todella hyvä päätös meille, jotka seuraamme joukkuetta suoritusten kehittymisen tasolla. Ensimmäinen puoliaika oli loistavaa koripalloa. Toisella puoliajalla ruvettiin ilmeisesti jo katsomaan onko checkingit tehty ja suunnittelemaan ruokailuja.
– Viikko on ollut hyvä ja hyvää kehittymistä on tapahtunut. Olemme menneet eteenpäin niillä alueilla, joihin olemme panostaneet eli puolustuspelissä. Hyökkäyspelin monipuolistamiseen emme ole panostaneet yhtä paljon. Siinä pitää olla myös varovainen, ettei ala liikaa kikkailemaan, toteaa Dettmann YLE Urheilun haastattelussa.
Susijengi jatkaa valmistautumistaan elokuun lopussa alkaviin EM-kisoihin. Se kohtaa perjantaina 18.8. Prahassa Tshekin ja isännöi Hartwall Areenan EM-kenraalissaan Venäjää perjantaina 25.8. EM-kotikisat käynnistyvät torstaina 31.8. ottelulla Ranskaa vastaan.
Lähde: YLE Urheilu
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- Elias Valtonen piti Granadan haaveet sarjapaikasta elossa
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Belgia-ottelun liput myyntiin
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”