Helmi Tulonen nauttinut pelaamisesta Saksan Bundesliigassa
Kuva: Juha Tamminen
Ensimmäistä kauttaan ammattilaisena pelaava Helmi Tulonen, 20, on ollut Saksan Bundesliigassa pelaavat Saarlouis Royalsin valopilkkuja tällä kaudella. Tulonen on ottanut heti ison roolin joukkueessa ja myös tulosta on tullut.
Tulonen pelasi vielä viime kaudella USA:ssa Duquesnen yliopistossa, mutta päätti siirtyä yhden yliopistovuoden jälkeen Eurooppaan ja tarttui Bundesliigassa pelaavan Saarlouis Royalsin tarjoukseen. Tulonen on päässyt hyvin kiinni ammattilaisuuteen.
– Vähän aikaa meni ammattilaiselämään totuttautumiseen, muttei juuri muita eroa ole kuin, ettei tarvitse huolehtia koulusta samanaikaisesti, Tulonen kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Suurin ero yliopistopelaamiseen on ollut etenkin harjoittelussa. Kun yliopistossa hiottiin enemmän joukkuepelaamisen kokonaisuutta, on Tulonen päässyt Saksassa kehittämään myös henkilökohtaisia avujaan.
– Harjoituksissa on ollut enemmän aikaa harjoitella henkilökohtaisia asioita. Yliopistossa ei juuri henkilökohtaisia harjoituksia ollut. Olen päässyt myös enemmän pelaamaan ja tiedän oman roolini paremmin, vertailee Tulonen.
Vastuuta Tuloselle on todellakin kertynyt ja hän on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Peliminuutteja on tullut yli 29 minuutin keskiarvolla ja pisteitä on syntynyt keskimäärin 6,6 ja levypalloja on tarttunut käsiin keskimäärin 3,3 ottelua kohden. Kauden ennätyspisteensä 19 hän heitti Saksan mahtiseura Wasserburgia vastaan.
– Olen päässyt hyvin pelaamaan, mutta pelit ovat menneet vähän vaihtelevasti. Tähän asti on ollut ihan mukavaa ja vastuuta on tullut.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa
- Elias Valtosen Granada taistelee sarjapaikastaan
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa