Haastajamaajoukkueen sentteri Korihaiden riveihin
Kuva: Juha Tamminen
Uudenkaupungin Korihait on solminut kauden 2019-2020 kattavan sopimuksen 23-vuotiaan sentteri Henri Ventoniemen kanssa.
Hyvinkään Pontevan kasvatti Ventoniemi on nähty Suomen pelikentillä HBA Märskyn riveissä, sekä BC Nokian kokoonpanossa miesten 1A-divisioonassa joukkueen noustessa Korisliigaan kaudella 2014-15.
Neljä vuotta sitten nuori lahjakkuus siirtyi rapakon taakse alkuun vuodeksi Patrick Henry Community Collegen joukkueeseen ja tämän jälkeen kolmeksi vuodeksi University of West Floridan joukkueeseen.
Kaudella 2018-19 Ventoniemi sai West Floridan paidassa vastuuta keskimäärin 29,4 minuuttia ottelua kohden ja viimeisteli tilastokeskiarvoikseen 8,46 pistettä ja 5,96 levypalloa. Tänä kesänä Ventoniemi on mukana Suomen haastajamaajoukkueessa.
Siirtyminen Yhdysvalloista Suomeen ja Uuteenkaupunkiin tuntuu pelaajasta luontevalta.
– Tavoitteena on koko ajan ollut lähteä yliopiston jälkeen ammattilaisuralle, ja Suomi tuntui hyvältä ja turvalliselta paikalta aloittaa. Tähtäimenä oli päästä hyvän valmentajan alaisuuteen ja saada peliaikaa, ja uskon, että nämä kriteerit täyttyvät Korihaissa, Ventoniemi sanoo Korihaiden verkkosivuilla.
Lisäksi laituri Elias Lahdensuun siirtyy Uuteenkaupunkiin vuoden mittaisella sopimuksella.
Lähde: Korihaiden verkkosivut
LUE MYÖS:
- Andre Gustavson sopimukseen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa
- Suomalaisonnistujat esiintyivät edukseen NCAA-parketeilla
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- Susijengille lukuisia Urheilugaala-ehdokkuuksia
- Linda-Lotta Lehtoranta siirtyy Bulgarian mestarin riveihin
- Lauri Markkasen Utah taipui Golden Staten tulikuumalle hyökkäykselle
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Susijengi lähtee MM-karsintaikkunaan neljäntoista pelaajan voimin
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa