Gustavson heitti kuusi pistettä Richmondille, Maxhunin Long Beachille kolmas peräkkäinen voitto NCAA:ssa
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjan NCAA:n suomalaisonnistujiin kuluvalla viikolla kuului tulokaskauttaan pelaava Andre Gustavson, jonka yliopisto Richmond kärsi tappion Atlantic 10 -konferenssissa.
Gustavsonin Richmond kärsi kahden peräkkäisen voiton jälkeen tappion, kun George Mason veti pidemmän korren Spidersia vastaan loppunumeroin 63-77 (29-32). Gustavson pelasi aloitusviisikossa 19 minuuttia, joiden aikana hän keräsi tilastoihinsa kuusi pistettä, kaksi levypalloa sekä yhden syötön ja riiston.
Tuukka Jaakkola ja Cal Poly kärsivät tappion Big West -konferenssissa Cal State Fullertonille 75-86 (35-32). Jaakkola jäi pisteittä, mutta keräsi neljä levypalloa, yhden syötön ja torjunnan kymmenessä peliminuutissa ennen virhetilinsä täyttymistä.
Samuli Niemisen Stephen F. Austin hävisi Central Arkansasille Southland-konferenssissa 74-92 (29-49). Nieminen pelasi kaksitoista minuuttia heittäen kolme pistettä ja repien viisi levypalloa ennen virhetilinsä täyttymistä.
Edon Maxhuni ja Long Beach State nappasivat kolmannen peräkkäisen voittonsa päihittämällä UC Santa Barbaran 69-64 (34-25). Maxhuni jäi ilman pisteitä pelaamassaan neljässä minuutissa.
Elias Valtosen Arizona State hävisi Pac-12-konferenssissa selkeästi Oregonille 51-79 (26-34). Valtonen pelasi seitsemän minuuttia riistäen kerran.
Hannes Pöllän Oklahoma hävisi Big 12 -konferenssissa Iowa Statelle 61-78 (36-37). Pöllä pelasi kaksi minuuttia ilman tilastomerkintöjä.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Miikka Muurinen paljasti: jättimäinen tavoite!
- Espanjan suurseura jysäytti: hankki Susijengin luottopelaajan!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Tuukka Kotti jatkaa upeaa uraansa
- Susijengin kisajoukkue valittu
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Awak Kuier ja Helmi Tulonen iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Susijengi tositoimissa! Näin näet Belgia-Suomi-ottelun ilmaiseksi
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Kommentti: Tästä miehestä kuullaan vielä paljon
- Korisliigan sarjaohjelma vahvistettu
- Kouvot kunnioitti Ville Kaunistoa sekä paitaseremonialla että kotivoitolla