Fanit fiilistelivät Susijengin treeneissä
Juhannussunnuntaina Hartwall Arenassa näkyi tavallista innostuneempia ilmeitä niin katsomossa kuin kentällä, kun 100 onnekasta 6. pelaajaa pääsi seuraamaan Susijengin harjoituksia ja tapaamaan joukkueen pelaajia.
Yhdysvalloissa asuva Daniel oli saapunut Susijengin fanitapaamiseen isänsä kanssa.
– Suosikkipelaajani on Lauri Markkanen, olen nähnyt sen pelaavan NBA:ssakin. Odotan eniten hänen tapaamistaan, Daniel paljasti.
Fanitapaamisessa juhlittiin myös syntymäpäivää, kun susikapteeni Shawn Huff lahjoitti Tapiolan Hongan 2008-syntyneiden poikien joukkueessa pelaavalle ja 10 vuotta täyttäneelle Jonathanille Susijengin treenipaidan.
– Tavoite on saada paitaan koko jengin nimmarit. Koitan ainakin, Jonathan tuumi.
Kapteeni Huff kävi harjoitusten päätteeksi toivottamassa fanit tervetulleiksi Hartwall Arenalle ja kertoi hieman pelaajien harjoitusrutiinista ja valmistautumisesta otteluun. Huff piti faneille suunnattuja avoima harjoituksia tervetulleena piristysruiskeena arkeen.
– Kiva, että fanit pääsevät näkemään näin lähietäisyydeltä, miten me työskennellään pelitapahtumien ulkopuolella. Uskon, että tämä oli monelle mielenkiintoinen ja avartava kokemus.
Lähde: Koripalloliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen taas sivussa – nyt tuli Utah Jazzille sakot
- Elsa Lemmilälle NCAA:ssa 23 pistettä ja 9 levypalloa
- Viljami Vartiainen, Eemeli Yalaho ja Okku Federiko vauhdissa NCAA:ssa
- Lauri Markkasen Utah Jazz puristi voiton Miami Heatista
- Lauri Markkasen Utah Jazz kaatui niukasti Orlandossa
- Sudenpentujen 2026 EM-alkulohkot arvottu
- Eemeli Yalaho rymisteli NCAA:ssa 26 pistettä
- Lauri Markkanen johti Utahin voittoon Indianassa
- Elsa Lemmilä liekeissä NCAA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taipui Unkarin turnauksen finaalissa