Mestarien liigan jatkolohkot saatiin päätökseen alkuviikosta. Suomalaisten joukkueista jatkoon tiensä selvittivät Teneriffa, Manresa sekä Strasbourg. Mikael Jantusen Oostenden taival sen sijaan päättyi.

Manresan lohko oli äärimmäisen tasainen ja mielenkiintoinen, sillä kun Manresa voitti viimeisessä ottelussaan Bursan selvästi 85-70 (39-27), niin yhteensä kolme joukkuetta päätyi neljään voittoon ja kahteen tappioon. Keskinäisessä vertailussa Manresa oli paras ja Bursa nappasi toisen jatkopaikan. Darussafakan kohtaloksi tuli jäädä kolmanneksi. Elias Valtonen oli jälleen Manresan parhaimmistoa 11 pisteen, viiden levypallon, kahden syötön, riiston ja torjunnan tilastoilla.

Oostenden olisi pitänyt voittaa kotikentällään romanialainen Cluj-Napoca päästäkseen jatkoon, mutta Oostende taipui 74-85 (34-50). Jantunen oli joukkueensa ykkösnimi 20 pisteen, kuuden levypallon, syötön, riiston ja kahden torjunnan tilastoilla. Jantunen oli myös ainoa, joka jäi joukkueestaan plussan puolelle (+6) kentällä oltuaan, vaikka urakoi 32 minuuttia.

L-lohkon ottelussa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Lassi Tuovin johdattama Strasbourg isännöi Sasu Salinin ja Emir Sulejamanovicin Teneriffaa. Ottelu oli sikäli panokseton, että Teneriffa oli jo varmistanut lohkovoiton ja Strasbourg jatkopaikan. Teneriffa kuittasi lopulta 71-66 (42-38)-voiton. Salinille merkittiin kuusi, kaksi syöttöä ja kolme riistoa. Sulejmanovic keräsi neljä pistetät, kuusi levypalloa ja riiston.

Japanin B2:ssa Murphyn veljesten urotyöt eivät riittäneet kantamaan joukkuetta voittoon Bambitious Naraa vastaan. Erik johdatti joukkueetta 23 pisteen, seitsemän levypallon, kahden syötön ja torjunnan tilastoilla. Alex sai kasaan 12 pistettä sekä yhden levypallon ja syötön. Firebonds hävisi lopulta 84-87 (35-36).

Ilari Seppälä kunnostautui syöttelijänä, kun Pitesti voitti Romanian liigan ottelussa Dinamo Bukarestin 66-61 (29-25). Seppälä tarjoili joukkuekaverinsa korintekoon seitsemän kertaa ja auttoi joukkueen asiaa myös 10 pisteellä ja kolmella levypallolla. Pitesti on sarjassa toisena.

Belgian ja Hollanin yhteisliigassa Edon Maxhunin Heroes Den Bosch hävisi vieraskentällä Leuven Bearsille 65-84 (31-41). Maxhunin tilastoihin merkittiin kuusi pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä.

Ranskan NM1:ssä Daniel Dolencin Les Sables hävisi Andrezieuxin vieraana 61-82. Dolenc sai tilastoihinsa seitsemän pistettä ja kolme levypalloa.

Itävallan liigan ylemmässä loppusarjassa Aapeli Alanen oli jälleen St. Pöltenin paras pistemies, kun joukkue kaatoi Kapfenberg Bullsin jatkoajan jälkeen 83-81 (74-74, 34-43). Alanen saalisti lisäksi viisi levypalloa, kolme syöttöä ja riiston.

Lähde: Basket.fi