Edon Maxhunilla isot odotukset
Edon Maxhuni pelasi vahvan kauden hollantilaisen Heroes Den Boschin riveissä. Maxhunin onnistuneen kauden kruununa oli Hollannin mestaruuden voittaminen.
Maxhuni on rakentanut uraansa johdonmukaisesti. Gran Canarian reservijoukkueesta tie vei viime kaudeksi Viroon Pärnun joukkueeseen ja täksi kaudeksi haaste oli taas asteen kovempi Den Boschissa. Tulevaisuudessa tarkoituksena on jälleen ottaa askel eteenpäin.
-Den Bosch haluaisi minun jatkavan, mutta itse pidän vaihtoehdot vielä auki ja katselen mitä mahdollisuuksia on. Toivottavasti pystyisin ottamaan isomman stepin taas eteenpäin, Maxhuni kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Ennen ensi kautta Maxhuni pääsee kesällä urakoimaan Susijengin kanssa tärkeitä pelejä. Edessä ovat MM-karsintojen loppuhuipennus, joista ensimmäisenä edessä siintää 30.6. pelattava kotiottelu Ruotsia vastaan. Maajoukkuekesän huipentaa syksyllä pelattavat EM-kilpailut.
-Maajoukkuekesää odotan tosi innolla. Korona jätti minut pois edellisistä maaotteluista ja nyt on intoa sekä halua pelata. Meillä on tosi hyvä ryhmä ja uskon, että tästä tulee meille iso kesä.
Susijengillä riittää tärkeitä pelejä kesän aikana, mutta Maxhuni pitää katseen olennaisessa.
-En ajattele liikaa tulevia pelejä, vaan kaikki ovat yhtä tärkeitä ja lopussa sitten häämöttävät EM-kisat. Se on se iso tavoite, joka huipentaa kesän, Maxhuni muistuttaa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa
- Elias Valtosen Granada taistelee sarjapaikastaan
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa