Belgia haastavasta tilanteesta Susijengiä vastaan
Belgian matka kohti Qatarin MM-kenttiä sai vaikeimman mahdollisen alun, kun joukkue taipui loppusyksyn molemmissa MM-karsintaotteluissaan. Talven ratkaisevaan karsintaikkunaan päävalmentaja Julien Mahé juoksuttaa voimakkaasti uudistuneen ryhmän, jonka Susijengin Joonas Iisalo uskoo toteuttavan pelisuunnitelmaa selkeästi ja kurinalaisesti.
Belgia on suorittanut todellisen nahanluonnin, sillä alkutalven MM-karsintaikkunassa eniten minuutteja pelanneesta kuudesta miehestä peräti viisi on sivussa talven tuplatreffeistä Susijengiä vastaan.
Hyvänä uutisena Belgia saa takaisin riveihinsä pitkäaikaisen kenttäkenraalinsa Emmanuel Lecomten, jonka susifanit muistavat viime kesän tuplamaaotteluista Jyväskylässä ja Espoossa. Belgian muu miehistö näyttää Susijengin valmennusjohtoon kuuluvan Joonas Iisalon mukaan nuorelta ja nälkäiseltä.
-Edellisessä ikkunassa ylivoimaisesti suurin osa Belgian hyökkäyksestä käynnistyi heidän ykköstakamiehensä Retin Obasohanin pallonhallinnasta. Obasohan on nyt sivussa, joten hyvin oletettavaa on, että Lecomte täyttää hänen paikkansa, Iisalo pohtii Koripalloliiton sivuilla.
-Vasta toista karsintaikkunaansa valmentavalla Julien Mahélla on hyvin selkeä sapluuna siinä, mitä hän haluaa kummassakin kenttäpäädyssä, ja joukkue toteuttaa valmentajan näkemystä erittäin hyvin.
Yksilötasolla Belgia on Iisalon mukaan nuori ja nälkäinen. Kolmekymppinen Lecomte pukeutuu veteraanin viittaan ja saa merkittävimpinä pelaajina vierelleen mm. Turkissa hyvää kautta pelaavan Vrenz Bleijenberghin sekä toisen pelinrakentajan Niels Van Den Eynden.
Iisalo kuitenkin muistuttaa, että kuten tavallista, vastustajaan keskittymisen sijaan tärkeämpää on, mitä tapahtuu omissa riveissä.
-On oma kysymyksensä, miten Belgia toteuttaa roolituksensa näin isojen kokoonpanomuutosten jälkeen. Se jää nähtäväksi. Olennaisempaa on, että Belgia on hävinnyt kaksi ottelua, ja he tulevat kotiyleisön edessä kovalla energialla ja selkä seinää vasten meitä vastaan. Meidän on oltava aloitteellinen joukkue ja päästä alusta asti kiinni omaan peli-identiteettiimme.
Susijengi ja Belgia kohtaavat Dome Charleroissa perjantai 27.2. klo 21.30 alkaen Suomen aikaa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Belgia haastavasta tilanteesta Susijengiä vastaan
- Koripallon MM-karsinnat 2026: Susijengin pelit, tulokset, tv
- Lähde: Lauri Markkanen magneettikuvauksiin
- Awak Kuierin Galatasaray kiinni Euroliigan välieräpaikassa
- Vähävaraisten lasten koripalloharrastusta on tuettu jo yli 400 000 eurolla
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzlies kaatoi Lauri Markkasen Utah Jazzin
- Belgia valmiina Susijengin kohtaamiseen
- Susijengin pelaajat iskussa MM-karsintojen alla
- Susiladiesin pelaajat hyvässä iskussa maailmalla
- Susijengi kutsuttu koolle maaotteluihin Belgiaa vastaan