Barcan valmentaja uskoo Koposen vireen löytyvän – ”Parantaa päivä päivältä”
Kuva: Getty Images
Petteri Koponen joutui syyskuun alussa auto-onnettomuuteen, joka viivästytti Susijengin takamiehen liigadebyyttiä Barcelonan riveissä kuukaudella. 28-vuotias suomalaispelaaja palasi vasta reilu viikko sitten katalonialaisten pelaavaan kokoonpanoon.
Tähän mennessä Koponen on pelannut neljässä ottelussa, joista kaksi oli Euroliigaa. Suomen maajoukkueen runkopelaaja myöntää, että vireessä on vielä aivotärähdyksen jäljiltä hakemista.
– Yritin palata onnettomuuden jälkeen mahdollisimman nopeasti rytmiini. Ongelmana oli, että meillä oli niin paljon pelejä, ettei minulla ollut aikaa harjoitella, Koponen kertoi FIBA:n haastattelussa.
Koponen pelaa myös tällä viikolla kaksi ottelua. Ensimmäinen niistä on edessä torstaina Euroliigassa liettualaista Zalgiris Kaunasia vastaan. Lauantaina puolestaan pelataan ACB-liigaa Murcian vieraana.
Barcan päävalmentaja Georgios Bartzokas odottaa Koposesta seuralle tärkeää palasta, mutta vireen palautuminen vie aikansa.
– Yritämme löytää hänen parhaan vireensä. Se ei ole kuitenkaan helppoa, sillä pelit ACB-liigassa ja Euroliigassa ovat kovia. Uskon kuitenkin Koposen parantavan päivä päivältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Suomalaiskolmikko herkutteli NCAA:ssa
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- IL: Susijengin tähti siirtohuhujen keskellä – Euroliigan huippuseura kintereillä
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä