Anissa Pounds valmis uuteen kauteen Belgiassa

Susiladiesin Anissa Pounds aloitti viime kauden saksalaisjoukkue Bergische Löwenissä, mutta jätti joukkueen ennen vuodenvaihdetta.
Uusi seura löytyi lopulta Belgiasta, kun hän teki Pepinsterin kanssa sopimuksen. Pounds viihtyi hyvin Pepinsterissä vaikean Saksassa vietetyn ajan jälkeen ja jatkaa seurassa hyvillä mielin myös tällä kaudella.
– Saksan jälkeen tämä oli hyvä paikka, täällä oli hyvä olla ja kaikki toimi. Päätin, että tämä on hyvä paikka jatkaa uraa, Pounds kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Viime kausi oli Pepinsterille vaikea, sillä se oli sarjassa toiseksi viimeisenä kauden keskeytyessä. Pounds uskoo joukkueella olevan paremmat eväät menestykseen tällä kaudella.
– Pudotuspelit ovat ihan realistinen tavoite ja meillä on mahdollisuudet sinne keskikastiin. Jos vältämme loukkaantumiset ja pelaamme hyvin, niin meillä on siihen mahdollisuudet, arvioi Pounds.
Liittyessään joukkueen mukaan alkuvuodesta Pounds otti heti ison roolin joukkueessa. Isompia tavoitteita omalle kohdalleen hän ei ole kuitenkaan asettanut.
– Toivottavasti pystyisin pelaamaan kauden ilman loukkaantumisia ja auttaa joukkuetta voittamaan.
Pepinsterin kausi alkaa keskiviikkona, kun se saa kotikentällään Spirou Charleroin.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin
- Olivier Nkamhoua jatkaa uraansa Italian pääsarjassa
- Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München nousi takaa-ajajasta Saksan mestariksi
- Alexander Madsen katsoo kohti EM-kesää innostunein mielin
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Alex Murphy takaisin Japanin pääsarjatasolle
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Nuorten maajoukkuevalmentajat nimetty vuodelle 2024
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Sudenpennuille komea voitto Unkarista päätöspelissä
- Suomalaislupaus sopimukseen UC Davisin koripallojoukkueen kanssa
- Useita Susiladies-onnistujia Euroopan kentillä