Aapeli Alasella mielenkiintoinen muisto Lauri Markkasesta
Kuva: Getty Images
Kataja Basketin Aapeli Alanen, 24, on oppinut ammattilaisena hillitsemään kiivaan mielensä. Korisliiga-kauden 2018/19 kehittynein pelaaja vietti juniorivuotensa älyttömän kovassa Namika Lahden ’96-ikäluokassa, josta hän ponnisti Korihaiden ja BC Nokian kautta Susijengin porteille.
Elettiin kevään 2014 A-poikien SM-sarjan loppumetrejä, kun Namika Lahden 1996-ikäluokka matkusti Jyväskylän legendaarisen kapeaan Kypärämäen kouluun pelaamaan runkosarjansa toiseksi viimeisen ottelunsa. Lahtelaiset heiluivat sarjataulukon kärkisijoilla, kun taas HoNsU oli vajonnut pohjille.
Jyväskyläläisten vuotta nuorempi 1997-syntynyt Lauri Markkanen aloitti ryminällä skoraten kahdeksan ensimmäistä pistettä pick and pop -kuviosta ajolla ja kahdella kolmosella. Ennen kuin lahtelaisten päävalmentaja Arttu Mannelin ehti avata suutaan, niin Aapeli Alanen otti ohjat käsiinsä; vaihtaen itsensä Markkaseen ja toisen puolustajan pelinrakentaja Semi Laineeseen. Täysin samat ohjeet, jotka Mannelin aikoi juuri antaa.
Namikalaisille ottelu oli vaikea, vaikka taskuun jäi sarjapisteet nihkeällä kymmenen pisteen voitolla. Jälkimainingeissa pukukopissa pelitilanneheittonsa 4/14 heittänyt Alanen oli hiilenä.
Mannelin kehaisi Alasta hyvästä puolustuksesta Markkasen kanssa. Mannelinin muistikuvan mukaan Alasen vastaus kuului kutakuinkin, että mä syön tommosia jätkiä elävältä, mutta heitto oli kateissa. Markkasen lopullinen potentiaali oli vielä silloin lähinnä valmentajien tiedossa, ei niinkään pelaajien.
– Täytyy muistaa, ettei Lauri Markkanen ollut silloin se Lauri Markkanen, joka hän on nykyään. Se taisi olla hänen viimeinen vuotensa ennen lopullista läpimurtoa, Alanen muistelee naureskellen Koripalloliiton sivuilla.
Näistä elementeistä Alanen on kuitenkin luotu: kilpailullisuus, kovapäisyys, temperamenttisuus ja huippu-urheilijan itseluottamus.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen