18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kaatoi Latvian toistamiseen

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen kahden valmistavan maaottelun viikossa juhlittiin toistamiseen voittoa, kun Sudenpennut venyi vakuuttavaan 90-73 (45-24) -voittoon Latviasta Kisakallion Susi Training Centerissä.
Loistokkaan toisen puoliajan keskiviikkona pelannut Suomi jatkoi siitä, mihin edellispäivänä jäi. Intensiivinen puolustus piti latvialaiset ahtaalla ja hyökkäyspäässä joukkue sai onnistumisia laajalta rintamalta. Latvia jäi pureskelemaan kynsiään ollen puoliajalla 21 pistettä takana.
EM- ja MM-kisoja myöten kolunnut Latvia pyristeli läpi toisen puoliajan, mutta ei missään vaiheessa onnistunut kirimään eroa alle kymmenen pisteen.
– Kun alla on selkeä voittoa ja puoliajalla johdetaan 21 pistettä, niin se on tietyllä tavalla inhimillistä, että voi jäädä hyvänolontunne päälle. Mutta ei siinä mitään, klaarattiin lopulta peli todella hienosti, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso toteaa Koripalloliiton sivuilla
– Käänsimme homman meidän eduksi hyvillä puolustuksilla sekä suhteellisen maltillisella ja järkevällä hyökkäyksellä.
Suomen kärkinimiin kuuluivat jälleen Awak Kuier (23/6/4 torjuntaa), Janette Aarnio (11/5/5 syöttöä) ja Saga Ukkonen (16/2). Kolmikon ohessa suureen rooliin nousi Meri Damoiseaux (13/6/7 syöttöä), joka oli komean tilastorivinsä lisäksi susipuolustuksen ruumiillistuma.
Lähde: Basket.fi
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- Elias Valtonen piti Granadan haaveet sarjapaikasta elossa
- Aatu Kivimäki jatkaa Patrioti Levicessa
- Mikael Jantunen voitti Ranskan cupin
- Jacob Grandisonille 13 pistettä FIBA Europe Cupin finaalissa
- Alle 15-vuotiaiden maajoukkueet kokoontuvat Kisakallioon toukokuussa