16-vuotiaille pojille tappio, Liettua vastaan pudotuspeleissä
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.
A-divisioonan EM-kisojen alkulohkon viimeisessä pelissä isokokoinen Saksa vei avausneljänneksen Suomea vastaan 6-21. Saksa piteli johtoasemaansa loppupelin ajan marssien selkeään 44-66 (25-37) -voittoon.
– Puolustuksessa saamme riittävän määrän stoppeja, mutta ikävä kyllä emme saa niitä tällä hetkellä käännettyä meille pisteiksi taululle. Meillä on puolustuksessa selkeästi parempi yhteinen juoni kuin hyökkäyksessä, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kertoo Basket.fillä.
– Lisäksi Saksa kookkaana joukkueena pääsi hakemaan hyökkäyslevypalloja meidän onnistuneidenkin puolustusten jälkeen. Puolustusenergiaa ei näin saatu siirrettyä hyökkäyspäähän.
Suomen ainoa kaksinumeroisille pistelukemille yltänyt oli Thomas Exaucia (10/7), jota pisteidenteossa auttoivat parhaiten Mustapha Amzil (8/5) ja Eelis Uitto (8/4).
Suomi sijoittui B-alkulohkossaan neljänneksi ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä A-lohkon ykkösen Liettuan.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkasella ja Utah Jazzilla vaikea ilta Minnesotassa
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Susijengin ja Ranskan MM-karsintakamppailu on loppuunmyyty
- Mustapha Amzil vauhdissa eurokentillä
- Lauri Markkanen tehokas, mutta Utah jäi Charlotten jalkoihin
- Kaksi koripallohetkeä ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi
- Utah Jazz taipui – Lauri Markkanen upotti 33 pistettä
- Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu leireille Kisakallioon
- Lauri Markkanen upotti 32 pistettä – tappio
- Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals porskuttaa Bundesliigassa