WNBA ja EM-karsinnat Awak Kuierin mielessä
Kuva: Juha Tamminen
Suomalaisen koripalloilun kirkkaimpiin lupauksiin kuuluva Awak Kuier, 19, pelaa ensimmäistä kauttaan ammattilaisena. Italialaista Virtus Eirene Ragusaa edustavan Kuierin debyyttikausi ulkomailla on sujunut hyvin.
Kuierin selkeänä tavoitteena siintää silti maailman kovin liiga WNBA. Kuier on tänä vuonna varauskelpoinen ja myöntää, että WNBA pyörii mietteissä.
– On se mielessä, mutten ole vielä sataprosenttisen varma menenkö draftiin. On siitä puhuttu. Kyllä se takaraivossa on, muttei häiritsevänä tekijänä, Kuieri toteaa Koripalloliiton verkkosivuilla.
ESPN nosti Kuierin omissa arvoissaan kärkivarausten joukkoon peräti kolmanneksi.
– Kyllähän se hyvältä tuntuu, että on rankattu niin korkealle. On kiva tietää, että muut ajattelevat minun pystyvän pärjäämään siellä. Uskon itsekin siihen, että pystyisin WNBA:ssa pärjäämään.
Helmikuun alussa Susiladies jatkaa EM-karsintojaan, kun se saa vastaansa Belgian ja Ukrainan. Kuierilla on nälkää palata maajoukkueen mukaan, sillä edellinen karsintaikkuna jäi hänen osaltaan väliin, kun hänellä todettiin Portugalin karsintakuplassa koronavirus.
– Se oli aika harmillinen homma, sillä en ajatellut minulla olevan virusta. Minun piti olla Portugalissa kymmenen päivää ja se oli loppujen lopuksi aika nopeasti ohi. Minulla ei ollut missään vaiheessa mitään oireita ja oloni oli koko ajan ihan normaali, Kuier valottaa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Utah Jazzin valmentajalla uskoa Lauri Markkaseen
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Suomalaiskaksikon kausi päättyi pettymykseen Saksassa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia