We deliver -rahasto järjestää ylimääräisen hakukierroksen

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto järjestää koronaviruksen tuoman poikkeustilanteen myötä ylimääräisen hakukierroksen vähävaraisille perheille koripalloharrastuksessa pysymiseen.
Koronavirus on vaikuttanut lyhyessä ajassa niin koko yhteiskuntaan kuin urheilu- ja seuratoimintaan monella tavalla. Mahdolliset vaikutukset yhteiskuntaan ovat vielä osittain hämärän peitossa.
Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi We deliver -rahasto käynnistää 1.4. ylimääräisen hakukierroksen vähävaraisille perheille ja niille, joita poikkeustilanne koskettaa rahallisesti. Uudella hakukierroksella harrastajat voivat hakea tukea ainoastaan seurojen kausimaksuihin.
– Liikunta ja urheilu on monille lapsille ja nuorille se toinen koti, tällä kampanjalla halutaan varmistaa, että myös ne, joihin tämä aika iskee kipeimmin, voivat edelleen mennä toiseen kotiin, toimitusjohtaja Ari Tammivaara kommentoi Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Meille on yrityksenä erittäin tärkeää, että saamme olla osaltamme auttamassa varmistamaan, että tästä kärjistyneestä tilanteesta huolimatta mahdollisimman monella lapsella olisi mahdollisuus jatkaa harrastamista, ja seurat pystyisivät jatkamaan yhteiskunnallisesti tärkeää toimintaansa. Tämän tilanteen valossa, päätimme käynnistää ylimääräisen We deliver -rahaston hakukierroksen, avaa PostNordin asiakaskokemuspäällikkö Kati Packalén.
– Samalla voimme omalta osaltamme hiukan keventää seurojen painolastia tappioiden minimoimisessa, puhumattakaan niistä – nyt entisestäänkin tärkeämmistä – hetkistä minkä tämä jatkuvuus mahdollistaa vähävaraisten perheiden lapsille, Packalén avaa.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Ilari Seppälälle jatkoa Saint-Chamondissa
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä
- Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden mestaruuteen Itävallassa
- Topias Palmi sai tilaisuuden ja peliaikaa
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden mestaruuteen Itävallassa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä
- Ilari Seppälälle jatkoa Saint-Chamondissa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä