Tidjân Ba pitää huolen kisatunnelmasta: ”Loistavaa korista, karaoke ja disco”
Laulajana ja näyttelijänä Suomen kansalle tutuksi tullut Tidjân Ba on intohimoinen korismies ja pitää EM-kisoissa huolen siitä, että peleissä tunnelma ei laskeudu katosta lainkaan.
Tidjân Ba tulee olemaan näkyvässä roolissa viikon päästä starttaavissa EM-kisoissa.
– Totta kai! Olen messissä siellä. Toimin yhtenä housteista ja olen kentällä jengiä huudattamassa. Eli enemmän kuin messissä! Barometrinä laittaa meininkiin lisää löylyä. Siitä tulee siistiä, kun on vielä tämmöinen aktiivisempi rooli ja kotikisoissa. Aika mahtavaa!, toteaa Tidjân Ba Susijengi.comille.
Showmies Tidjân tietää miten hyvät bileet saadaan aikaan. Hän aikoo antaa vähintään yhtä paljon itsestään parketin laidalla kuin Susijengin pelurit kentällä, jotta tunnelma säilyy katossa koko matsien ajan.
– Hyvät bileet, jossa koetetaan tehdä loistava korismatsi, mutta samalla maailman suurin karaoke ja disko. Bailaamista ja juhlaa. Parhaimmillaan se on parasta viihdettä ja matseissa pitää juhlia. Kunnon meininki koko ajan. Kun korismatsi on ohi, niin haluan, että kaikilla on sellainen olo, että on vetänyt kaksi tuntia crossfittiä tai tanssinut koko yön.
Tidjân Ban erikoishaastattelu julkaistaan kokonaisuudessaan perjantaina Susijengi.comilla.
LUE MYÖS:
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla