Tähtipelaaja ja päävalmentaja jatkavat Peli-Karhuissa

Tähtipelaaja Elena Melto ja päävalmentaja Roope Mäkelä ovat solmineet jatkosopimuksen kotkalaisseuran kanssa.
Molempien jatkosopimukset ovat yksivuotiset.
Tuleva kausi on Elena Melton (os. Reshetko) toinen kotkalaisseurassa. Aiemmin hän edusti lappeenrantalaista Catzia kaikkiaan 19. kauden ajan ja hän on ollut voittamassa kaikkia Catzin saavuttamia mitaleita eli kuutta kultaa, kuutta hopeaa ja yhtä pronssia. Melto on esiintynyt pääsarjassa 431 ottelussa, jossa hän on tilastoinut 14,9 pistettä ja 8,2 levypalloa keskiarvot.
Viime kaudella Melto tilastoi 13,5 pistetä ja 7,8 levypalloa. Hän oli johdattamassa PeKan päättyneellä kaudella Suomen cupin mestariksi. Melto valittiin joulukuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi.
Suomen kansalaisuuden kesällä 2018 saanut Melto on valittu kahdesti vuoden ulkomaalaisvahvistukseksi (2011-2012, 2015-2016) ja kahdesti myös finaalien tärkeimmäksi pelaajaksi (2009-2010, 2012-2013).
Tuleva kausi on päävalmentaja Roope Mäkelälle viides PeKan penkin päässä. Mäkelä valittiin Naisten Korisliigan vuoden valmentajaksi kauden 2017-18 päätteeksi.
Edellisen kolmen kauden aikana kotkalaiset ovat juhlineet kahta Suomen mestaruutta sekä päättyneellä kaudella ainoaksi palkinnoksi jaettua Suomen cup -pokaalia.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Suomalaisten joukkueilla vaihtelevia tunnelmia Euroopan sarjoissa
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Kaksi Suomi-koriksen konkaria sai vihdoin kruunun uralleen
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi