Sara Bejedin, 18, johdolla HBA Märsky kamppailee ensi kertaa kevään pudotuspeleissä. Ensi kaudella luvassa on puolestaan täysin uudenlaisia haasteita, kun määrätietoinen takapelaaja pääsee testaamaan kykyjään yliopiston parketeille.

Tuleviksi vuosiksi Bejedi siirtyy kauden päätyttyä maineikkaan Arizona Staten yliopistoparketeille ja viime viikonloppuna HBA Märsky varmisti ensi kertaa paikkansa kevään pudotuspeleissä.

– Pari tappiota on nyt tullut, mutta ollaan myös voitettu pari tosi tiukkaa matsia ja pelattu hyvin. On mahtavaa, että nyt meillä on mahdollisuus päästä pleijareihin ensi kertaa mukaan. Katsotaan mitä tuleman pitää, Bejedi kertoo Koripalloliiton sivuilla.

Viimeiset kolme vuotta Bejedi on viettänyt Märskyn lukion koripalloakatemiassa opiskellen ja treenaten. Keväällä Bejedi laskee ylioppilaslakin päälleen ja jättää tutut valmentajat ja pelikaverit taakseen. Mitä Sara jää eniten kaipaamaan?

– Tulee varmaankin tyhjä olo, kun en enää kuule Pekan (Salminen) huutoja, niitä tulee kyllä eniten ikävä, Bejedi nauraa.

Bejedi kehuu olleensa onnekkaassa asemassa päästessään jo nuorena pelaamaan naisten Korisliigaan kovia pelureita vastaan.

– Naisten Korisliigassa pelaaminen on opettanut paljon. On ollut etuoikeutettua päästä pelaamaan sinne jo näin nuorena huippupelaajien kanssa. Peli-Karhujen Brooke McCarty siirtyy tulevaksi kaudeksi WNBA:han, mikä antaa mulle ihan mielettömästi toivoa ja draivia kun näkee, että samassa sarjassa pelannut saavuttaa tämän unelman.

Vielä kuukausi takaperin Bejedi oli vaikeiden valintojen edessä, sillä useampikin yliopisto oli kiinnostunut huippulupauksesta. Pelintekijän mukaan lopullinen valinta koulun suhteen oli jo käytännössä tehty, mutta visiitti Arizonaan heiluttikin vaakakuppia odottamattomasti toiseen suuntaan.

– Kaikki vaihtoehdot olivat hyviä ja valmentajat halusivat rakentaa joukkueita ja niiden pelitapoja mun ympärille. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, kun menin vierailulle Arizonaan. Lopulta kaikki tuntui siellä kuitenkin oikealta, arvot ja periaatteet kohtasivat. Pelaajat olivat samankaltaisia ja plussaa toi sekin, että mun lempi-WNBA pelaaja (Briann January) on siellä apuvalmentajana, Bejedi hymähtää.

Optioita pelaamiseen olisi Bejedillä ollut paljon lähempänäkin, esimerkiksi Euroopan rajojen sisäpuolella. Mikä sitten vaikutti päätökseen lähteä rapakon taakse?

– Totta kai mulla oli paljon optioita tulevaisuuden suhteen. Opinnot ja opiskelu on kuitenkin tosi tärkeitä asioita. Tuntuu, että minulle paras vaihtoehto oli lähteä yliopistoon, koska siellä pystyy systemaattisesti yhdistämään opiskelun ja pelaamisen.

Bejedi kertoo, ettei hänen suurin vastustajansa suinkaan löydy muista pelaajista, vaan hänestä itsestään, mikä kumpuaa ennen kaikkea omista odotuksista ja itsekriittisyydestä.

– Mulla on korkeat tavoitteet ja olen tosi itsekriittinen. Mun pahin pelkoni liittyy tulevaisuudessa siihen, että petän itseni. Olen itseni pahin painajainen, mutta jos pärjään itseni kanssa, niin uskon, että kaikki menee varmasti hyvin.

Suurimmaksi valttikortikseen Bejedi nimeää energisyytensä sekä monipuolisuutensa, mikä on helppo uskoa. Nopeajalkaisen takurin pistekeskiarvo viime kuulta oli peräti 27,8, mikä oikeutti koko naisten liigan korkeimpaan arvoon. Levypalloja kertyi keskiarvolla 6,8 ja syöttöjä 5,8 per ottelu. Teholukemaksi muodostui 26,0.

– Treenaan monipuolisesti kaikkea, ja haluan olla hyvä monella osa-alueella. Kehitettävää on eniten vielä henkisessä vahvuudessa. Joskus tulee epävarmuuden hetkiä, jolloin miettii, onko tarpeeksi hyvä. Uskon kuitenkin, että kun saan tämän puolen vielä paremmin kuntoon niin olen vahvoilla.

Maajoukkuepaidan Bejedi on pukenut päälleen seitsemän kertaa 11,3 pisteen keskiarvolla. Bejedin mukaan kansainväliset areenat tarjoavat aina mahdollisuuden näyttää omaa osaamista, sekä antavat suuntaa sen hetkisestä tasosta. Susiladiesin ja HBA:n päävalmentaja Pekka Salminen on ehtinyt kehua suojattiaan jo maailmanluokan pelintekijäksi, eivätkä nuoren pelaajan kyvyt ole varmasti jääneet keneltäkään lajia seuraavalta huomaamatta. Tästä huolimatta Bejedi ei suostu ottamaan paineita ulkopuolelta.

Awakilla (Kuier) ne paineet varmaan ennemminkin ovat jo pelkän pituudenkin takia, Bejedi nauraa.

– Minulla on mielestäni vain voitettavaa. Tuntuu, että on edelleenkin ihmisiä, jotka eivät usko siihen, että voin menestyä. Nyt olen kuitenkin iän myötä kasvanut siihen ajatukseen, ettei minun tarvitse todistella muille jatkuvasti. Teen tätä itselleni ja tämä on minun unelmani.

Lähde: Basket.fi