Voitot olivat tiukassa Susiladiesin pelaajilla viime viikolla, mutta pelikentillä nähtiin kuitenkin vahvoja suomalaisesityksiä. Helmi Tulonen ja Annika Holopainen tekivät kauden piste-ennätyksensä ja Anni Mäkitalo oli joukkueensa ykköstykki.

Saksan Bundesliigassa Tulosen Saarlouis juhli 85-79 (52-33)-voittoa Bad Aiblingista. Tulonen säväytti 19 pisteellä ja neljällä levypallolla. Voitto oli samalla Saarlouisille kauden ensimmäinen.

Mäkitalon ja Heta Äijäsen Donau-Ries koki selvän 40-63 (21-37)-tappion Hannoverille. Mäkitalo oli joukkueensa paras pisteiden tekijä yhdeksällä pinnalla ja lisäksi hän nappasi kaksi levypalloa. Äijäsen tilastomerkinnöiksi tuli kaksi pistettä ja levypallo. Donau-Riesillä on kolmen ottelun jälkeen yksi voitto ja kaksi tappiota.

Camilla Grönbergin ja Veera Pirttisen Chemnitz hävisi selvästi Wasserburgin vieraana 45-80 (34-44). Molemmat suomalaiset merkkauttivat viisi pistettä. Äijänen saalisti lisäksi kolme levypalloa ja syötön ja Grönberg kaksi levypalloa. Chemnitzillä on neljän ottelun jälkeen yksi voitto.

Holopaisen Politechnika Gdansk pelasi viikon aikana kahdesti Puolan kovassa liigassa ja koki molemmissa tappiot. Keskiviikkona Gdansk hävisi niukasti kotonaan Bydgoszczille 54-60 (32-21). Holopainen avitti joukkuettaan kolmella pisteellä, kolmella levypallolla ja syötöllä.

Lauantaina Gdansk taipui Polkowicen vieraana 65-94 (34-50). Holopainen oli joukkueensa ykköstykki 16 pisteellä. Gdansk on hävinnyt kaikki kauden ottelunsa.

Anniina Äijänen urakoi viikon aikana kahdesti Espanjan liigassa ja molemmista otteluista oli saldona tappio. Keskiviikkona Sedis Basquet voitti vieraskentällä 66-51 (33-28) Ferrolille. Äijänen tilastoi 15 minuutissa neljä pistettä, kuusi levypalloa ja syötön.

Sunnuntaina Avenida kaatoi Sedis Basquetin selvin 82-53 (40-28)-numeroin. Äijäsen tilastomerkinnöiksi tulivat viisi levypalloa 11,5 minuutissa. Sedis on voittanut kolmesta ottelustaan kaksi.

Anissa Poundsin Maristas Coruna hävisi kotonaan Ardoille 50-62 (28-36) Liga Femenina 2:n ottelussa. Pounds kasasi viisi pistettä ja riiston. Maristas Coruna on hävinnyt kaikki kolme otteluaan.

Islannin liigassa Vilma Kesäsen KR tilastoi viikon aikana voiton ja tappion. Keskiviikkona hävisi kotonaan Stjarnanille 74-78 (27-39). Kesänen urakoi ottelussa 30,5 minuuttia ja kirjautti tilastoihinsa kuusi pistettä, neljä levypalloa ja kaksi syöttöä.

Sunnuntaina KR palasi voittojen tielle ottamalla Snäfellistä 72-69 (37-30)-voiton kärkiottelussa. Kesänen heilutti korisukkaa 27 minuutissa yhdeksän pisteen edestä ja antoi myös kolme syöttöä. KR on sarjan jaetulla kärkipaikalla kolmella voitolla ja tappiolla.

Lähde: Basket.fi