Susiladiesin pelaajat esillä Espanjassa

Elina Koskimiehen käsi ei vapissut ratkaisevalla hetkellä, kun hän nosti kolmella vapaaheitollaan Ibaizabalin tärkeään voittoon Espanjan Liga Femenina 2:ssa.
Koskimies oli Ibaizabalin sankari, kun se voitti kotonaan Riojan niukasti 65-64 (34-34). Ibaizabal oli kaksi pistettä tappiolla, kun se pääsi vielä kertaalleen hyökkäämään ja pallo pelattiin Koskimiehelle kolmen pisteen viivan taakse. Häntä rikottiin heittotilanteessa, kun peliaika umpeutui. Yhteensä hienosti 19 pistettä ottelussa heittänyt Koskimies ei kovaa paikkaa hätkähtänyt, vaan upotti kylmäverisesti kaikki kolme vapaaheittoa sisään nostaen Ibaizabalin voittoon.
Koskimies tilastoi myös 10 levypalloa ja kaksi syöttöä. Ibaizabal on sarjassa toisena yhdeksällä voitolla ja kahdella tappiolla.
Vilma Kesänen pääsi niin ikään voiton makuun Liga Femenina 2:ssa, kun Barakaldo nappasi 69-56 (33-34)-voiton Avilesista. Kesäsen ainoaksi tehomerkinnäksi tuli yksi syöttö. Voitto oli Barakaldon kauden neljäs.
Anniina Äijäsen Ferrol hävisi kärkiottelussa Estudiantesille 55-61 (30-34). Äijänen kirjautti kaksi pistettä ja kaksi levypalloa. Ferrolilla on 11 ottelusta kolme voittoa ja on heti Koskimiehen Ibaizabalin perässä.
Helmi Tulonen ahkeroi viikolla kahdesti. Torstaina Celta Vigo pelasi aiemman rästiottelunsa Alcobendasia vastaan, mutta joutui taipumaan lukemin 59-67 (33-26). Tulonen kasasi viisi pistettä, neljä levypalloa, kolme riistoa sekä torjunnan.
Lauantaina Celta Vigo hävisi vieraskentällä Leganesille 58-72 (27-44). Tulosen ainoaksi tilastomerkinnäksi tuli yksi levypallo. Celta Vigolla on kuusi voittoa ja viisi tappiota.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Suomalaisten joukkueilla vaihtelevia tunnelmia Euroopan sarjoissa
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Kaksi Suomi-koriksen konkaria sai vihdoin kruunun uralleen
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi